Äänioikeus ja näin äänestät

Äänioikeus kuntavaaleissa on sidottu asianomaisessa kunnassa asumiseen. Siten esimerkiksi pysyvästi ulkomailla asuvat suomalaiset (ulkosuomalaiset) eivät ole äänioikeutettuja kuntavaaleissa, vaikka ovatkin Suomen kansalaisia. Katso miten voit äänestää kuntavaaleissa.

Tällä sivulla

Äänioikeus kuntavaaleissa

Kuntavaaleissa äänioikeutettu on jokainen viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävä henkilö, joka on

a) Suomen tai muun EU:n jäsenvaltion taikka Islannin tai Norjan kansalainen ja jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä (21.2.2025) ennen vaalipäivää; tai

b) muun valtion kansalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on 51. päivänä ennen vaalipäivää ja jolla on ollut yhtäjaksoisesti kotikunta Suomessa kahden vuoden ajan laskettuna 51. päivästä ennen vaalipäivää; tai

c) EU:n tai Suomessa toimivan kansainvälisen järjestön palveluksessa ja jolla on asuinpaikka kyseissä kunnassa 51. päivänä ennen vaalipäivää edellyttäen, että hänen tietonsa on talletettu hänen pyynnöstään väestötietojärjestelmään ja että hän on kirjallisesti ilmoittanut Digi- ja väestötietovirastolle viimeistään 52. päivänä (20.2.2025) ennen vaalipäivää haluavansa käyttää äänioikeuttaan kuntavaaleissa. Sama oikeus on tällaisen henkilön perheenjäsenellä. 

Äänestäminen vaalipäivänä

Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänestäjälle saapuneeseen ilmoituskorttiin. Äänestyspaikat ovat avoinna klo 9–20. 
Lue lisää: Äänestäminen vaalipäivänä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Äänestäminen ennakkoon

Äänioikeutettu voi vaalipäivän äänestyksen sijasta äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Ennakkoäänestys aloitetaan 11. päivänä ennen vaalipäivää ja lopetetaan kotimaassa 5. päivänä ennen vaalipäivää ja ulkomailla 8. päivänä ennen vaalipäivää.
Lue lisää: Äänestäminen ennakkoon(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Laitosäänestys

Ennakkoäänestys järjestetään myös laitoksissa, kuten sairaaloissa, vanhainkodeissa ja vankiloissa sekä varuskunnissa. Laitosäänestyksessä voivat äänestää vain laitoksissa hoidettavana olevat tai niihin otetut henkilöt. Lue lisää: Äänestäminen laitoksessa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Kotiäänestys

Kotona voi äänestää ennakkoon, jos äänestäjän kyky liikkua ja toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ennakkoäänestyspaikkaan tai vaalipäivänä äänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestykseen on ilmoittauduttava oman kotikunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään päivää ennen ennakkoäänestysajanjakson alkamista eli viimeistään 12. päivänä ennen vaalipäivää. 
Lue lisää: Äänestäminen kotona(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) .

Kirjeäänestys

Vaalien ajan ulkomailla asuvat tai oleskelevat äänioikeutetut voivat äänestää kirjeitse ulkomailta. 
Lue lisää: Äänestäminen kirjeitse.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Laivaäänestys

Ulkomailla olevan suomalaisen laivan henkilökunta saa äänestää laivassa ennakkoäänestysaikana.
Lue lisää: Laivaäänestys.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)