Helsingin elävät kadut -tapahtumakokonaisuus tuotetaan koronapalautumiseen myönnetystä erillisrahoituksesta ja sen tarkoitus on innostaa kaupunkilaisia löytämään Helsingin keskusta uudestaan. Ohjelman kuratoinnissa on keskitytty mahdollisimman monipuolisesti eri taiteenalojen freelancereiden työllistämiseen. Korona hiljensi Helsingin keskustaa, mutta tänä kesänä kaupunki herää uudestaan eloon ja kutsuu kaupunkilaiset nauttimaan Helsingin kesähengestä koko perheen voimin.
Helsingin Elävät kadut levittäytyvät Helsingin keskustassa Kauppatorilla Helsinki Biennaali -paviljonkiin, Töölönlahden Makasiinipuistoon, Kansallismuseon kesäpihalle, Espan lavalle sekä kaupungin Kesäkaduille Designmuseon edustalle. Luvassa on paikasta toiseen kiertävää ohjelmaa kaikenikäisille joka torstai sekä useana viikonloppuna.
Huimapäisistä sirkustaitelijoista Pentti Saarikosken runoihin torvimusiikilla säestettynä
Ohjelma on kattava sekoitus esittävää taidetta sen eri laidoilta. Torstaina 16.6. Salaiset Sarjakuvaajat jalkautuvat Helsinki Biennaali -paviljongille, Esplanadille sekä kesäkaduille piirtämään kaupunkilaisista ”salapotretteja”, jotka piirretty kohde saa itselleen muistoksi. Lisäksi kuullaan katumuusikoita.
Juhannusta edeltävänä torstaina 23.6. kesäkaduilla ja Helsinki Biennaali -paviljongissa esiintyvät mm. Pentti Saarikosken runoja kappaleissaan käyttävä flamencoa ja balkan-henkeä yhdistelevä Compañía Kaari & Roni Martin Goes ROOTS ja nykysirkusryhmä Blind Gut Company, joka esittää koko perheelle suunnatun esityksensä Kuin kala puussa. Heinäkuussa torstaina 7.7. Helsinki Biennaali -paviljongissa katutanssi ja rituaaliset liikemuodot kohtaavat tanssija-koreografi Ben Furyn paikkasidonnaisessa tanssiesityksessä.
Lapsille ja aikuisille on luvassa työpajoja esimerkiksi sunnuntaina 26.6. Kansallismuseon kesäpihalla kun Hupsansaa ry:n kesäisessä kukkatyöpajassa loihditaan lumoavia kukkakoristeita ja pieniä kimppuja aidoista kukista. Pride-sunnuntaina 3.7. Töölönlahden Makasiinipuistossa voi osallistua mm. draamaleikkipajaan tai sormiväripajaan ja Drag-satuhetkessä kuullaan satuja.
Heinäkuussa Helsingin elävät kadut valtaa Espan lavan tuoden puistoon täysin uudenlaista ohjelmaa. Kallion Mascot Barista tuttu, Jamie MacDonaldin ja Aatu Raitalan luotsaama Aatu & Jamie’s stand-up summer -klubi tuo stand up -komiikan ensimmäistä kertaa Espalle. Tämän lisäksi lavalla tullaan näkemään tanssi- ja improteatteria.
Kaikki kesän tapahtuman ovat maksuttomia, eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista.
Kesäkadut, eli Kasarmikatu, Pieni Roobertinkatu, Korkeavuorenkatu ja Erottajankatu muodostavat yhdessä Helsingin kaupunkiympäristön kävelyverkoston, jossa taideohjelman lisäksi katujen viihtyisyyttä on paranneltu esimerkiksi lisäämällä istutuksia, levähdyspaikkoja ja lasten leikkipaikkoja sekä rajoittamalla moottoriliikennettä.
Helsingin elävät kadut -ohjelma kokonaisuudessaan löytyy tapahtumat.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) -sivulta. Anna jalkojen viedä ja taiteen tuoda!