
Ääniympäristöltään rauhallisilla alueilla ja paikoilla on erittäin suuri merkitys kaupunkilaisille. Usein hiljaisina paikkoina pidetään luontokohteita, jotka ovat kauempana vilkkaista liikenneväylistä. Niillä luonnonäänet ovat hallitsevia. Myös rakennetusta ympäristöstä löytyy paljon suhteellisen hiljaisia paikkoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi puistot ja sisäpihat.
Hiljainen ääniympäristö ei tarkoita äänettömyyttä, vaan ennemminkin rauhallista, miellyttävää äänimaisemaa. Jotkut paikat voidaan kokea hiljaisiksi, vaikka niillä kuuluisi paljonkin ääniä. Niiden muut ominaisuudet kuten vehreys, viihtyisyys ja kaunis maisema koetaan miellyttäviksi ja rauhoittaviksi.
Kyselyssä pääset merkitsemään kohteita Helsingin kartalle sekä kertomaan kokemuksiasi ääniympäristöön vaikuttavista tekijöistä. Kyselyyn vastaaminen vie noin viisi minuuttia.
Voit vastata kyselyyn suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Kysely on auki maanantaihin 12.5. saakka.