Helsingin kaupunki järjestää yhteistyössä ikäihmisten hyvinvointia edistävien järjestöjen kanssa ikäihmisille suunnatun Anna arjen liikuttaa -tapahtuman Kanneltalossa 14.10. Tapahtumaan kutsutaan mukaan kaikki länsihelsinkiläiset ikäihmiset ja heidän läheisensä sekä ikäihmisten kanssa työskentelevät ammattilaiset.
Tapahtumassa kaupungin eri palveluiden työntekijät ja alueen järjestöt tarjoavat ikäihmisille kootusti tietoa alueellisista vapaa-ajan mahdollisuuksista ja harrastuksista sekä keskustelua arjen liikkumisesta ja sen merkityksestä. Tiedon lisäksi tapahtumassa on tarjolla halukkaille monenlaista mielekästä tekemistä, kahvittelua ja kiireetöntä kohtaamista.
Viime vuonna tapahtumaa pilotoitiin onnistuneesti Itä-Helsingissä
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma Itä-Helsingin Myllypurossa oli menestys ja se koettiin erittäin tarpeelliseksi koronapandemian varjostamien vuosien vuoksi. Tapahtuma keräsi paikalle yli 400 ikäihmistä kahden päivän aikana. Tämän vuoden tapahtuman aluerajaus Länsi-Helsinkiin pohjautuu vahvasti dataan – tapahtuma viedään sinne, missä tarve on suuri. Anna arjen liikuttaa -tapahtuma järjestetään tänä vuonna kahden päivän sijaan yhtenä päivänä, ja paikalle odotetaan 200 länsihelsinkiläistä senioria.
Koronapandemia on rajoittanut poikkeuksellisella tavalla ikäihmisten arjen elinpiirejä ja rutiineja, sosiaalisia kontakteja sekä harrastuksiin osallistumista. Säännöllinen liikkuminen ja liikkeelle lähtö on ikääntyessä erityisen merkityksellistä toimintakyvyn säilymisen kannalta. Arjen moninaisen liikkumisen huomioiminen tukee ikääntyneiden itsenäistä elämää omassa kodissaan.
– Tapahtumassa liikkuminen nähdään liikuntaa laajempana asiana. Eri ihmisille mielekkään ja liikkuvan arjen luovat esimerkiksi sosiaaliset kontaktit, liikkuminen lähiympäristössä, kulttuuritoiminta tai vertaisen seura ja osalliseksi pääseminen. Sama näkemys ohjaa kaupungin liikkumisen edistämistyötä kokonaisuudessaan, toteaa Helsingin kaupungin liikkumisohjelman erityissuunnittelija Taija Savolainen.
Helsingin kaupunki panostaa ikäihmisten liikkumiseen vahvasti. Ikäihmisten liikkumista mahdollistetaan tehokkaimmin huomioimalla liikkuminen kaikessa kaupungin toiminnassa: esimerkiksi kehittämällä jalankulun ja pyöräilyn olosuhteita, vahvistamalla liikkumisen tukea sosiaali- ja terveyspalveluissa, lisäämällä ikäihmisiä kiinnostavaa kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaa sekä kehittämällä ikäihmisille suunnattua viestintää ja digitaalisia palveluita.
Lisätietoa tapahtumasta osoitteesta tapahtumat.hel.fi.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Anna arjen liikuttaa -tapahtuma ikäihmisille
Aika: perjantai 14.10.2022 klo 8.30-12.00
Paikka: Kanneltalo, Klaneettitie 5, 00420 Helsinki