Katujen hiekanpoisto on käynnissä

Kevätpuhdistuksessa talven aikana kertynyt lika, pöly ja hiekoitussepeli puhdistetaan kaupungin kaduilta. Katujen kevätsiivous on iso urakka, joka kestää tavallisesti vähintään kuusi viikkoa.
Kadunpesua.
Kadut puhdistetaan villkkaimmista väylistä alkaen. Työt etenevät eri alueilla hieman eri tahtiin. Kuva: Roni Rekomaa

Ensin poistetaan karkea sepeli. Hienompi hiekka-aines saadaan pois vasta pesun yhteydessä siinä vaiheessa, kun yöpakkasia ei enää ole.   

Työt tehdään katujen kunnossapitoluokituksen mukaisessa järjestyksessä, ja ne etenevät kaupungin eri alueilla eri tahtiin.   

Kaupunki vähentää aktiivisesti katupölyhaittoja 

Katujen pölyämistä pyritään hillitsemään, ja pölyn määrää seurataan HSY:n mittauksin. 

Katupöly sisältää tyypillisesti muun muassa nastarenkaiden irrottamaa päällystemateriaalia, hiekoitussepeliä ja tiesuolaa sekä ajoneuvojen tuottamia metalli- ja kumihiukkasia. 

Helsingin kaupunki pyrkii aktiivisesti vähentämään katupölyhaittoja. Hiekoitukseen käytetään mahdollisuuksien mukaan pestyä ja seulottua sepeliä, joka pölyää vähemmän kuin pesemätön sepeli. Katujen päällysteissä käytetään aiempaa lujempia materiaaleja, jotta nastojen irrottaman aineksen määrä vähenee. 

Pölyisimpinä päivinä pölyä sidotaan kadun pintaan laimealla suolaliuoksella. 

Kaduilta kerätty sepeli pyritään käyttämään uudelleen esimerkiksi rakentamisen täyttömateriaalina, jos se näytteiden perusteella todetaan puhtaaksi. 

Lehtipuhallinta ei saa käyttää hiekoitussepelin poistoon 

Helsingin kaupunki muistuttaa kiinteistönhuoltoyhtiöitä huomioimaan katupölyhaitan hiekoitussepelin poistossa. Kaupungin ympäristönsuojelumääräykset kieltävät lehtipuhaltimen käytön sepelin poistossa pölynmuodostuksen vuoksi. Samasta syystä määräykset velvoittavat käyttämään riittävää kastelua sepelin koneellisessa poistamisessa. 

Kaupunki toivoo keskustan kiinteistöjen myös kastelevan hoitovastuullaan olevia jalkakäytäviä ainakin pahimpina pölypäivinä. 

Kaupunkilaisetkin voivat osallistua pölytalkoisiin esimerkiksi välttämällä autoilua ja vaihtamalla nastarenkaat pois mahdollisimman aikaisin.  

Tärkeää: siirrä auto pois katupesun tieltä! 

Autoilijoiden on tärkeää seurata tarkasti siirtokehotuksia, jotta kadut päästään puhdistamaan tehokkaasti. Siirtokehotuskyltit tuodaan paikalle vähintään kaksi päivää ennen katupesun alkua. Jos auto on pysäköity siirtokehotuskyltin pystyttämisen jälkeen, siirtokustannukset, alkaen 95 euroa, peritään auton omistajalta.  

— Autoilijat voivat nopeuttaa katupesu-urakkaa merkittävästi siirtämällä autonsa pois ennen pesun alkamista. Työhön kuluu jopa nelinkertainen aika, jos pesun yhteydessä täytyy hinata autoja, sanoo katukunnossapidon tiimipäällikkö Toni Rantanen.  

Kitkarenkaat vähentävät pölyä 

Kaupunki kannustaa kitkarenkaiden käyttöön talvirenkaina, jotta nastarenkaiden aiheuttamaa katupölyn määrää saadaan vähennettyä. Nastarenkailla läpiajon kieltävää liikennemerkkiä on kokeiltu Lönnrotinkadulla syksystä 2022. Tavoite on nostaa kitkarenkaiden osuus koko kaupungissa 70 prosenttiin talveen 2030–2031 mennessä. Tällä hetkellä kitkarenkaiden osuus on 43 prosenttia.

Sinua voisi kiinnostaa