Kaupunkilaiset ideoivat Esplanadien tulevia kävelyalueita

Keskiviikkona 14. joulukuuta parikymmentä kaupunkilaista kokoontui kaupungin järjestämään työpajaan pohtimaan, millaiselta Esplanadien tulevilla, entistä laajemmilla kävelyalueilla näyttäisi. Yhteinen suunnittelu käynnistyi kävelykierroksella Esplanadien lähistöllä. Kävelyn jälkeen osallistujat kokoontuivat Sofiankadulle työpajan varsinaiseen suunnitteluosuuteen.
Ihmisiä työpajatyöskentelyssä pöydän ympärillä.
Yhdellä työpajan pisteistä keskityttiin Esplanadien luonteeseen, vahvuuksiin ja kehitettäviin kohtiin. Kuva: Sitowise

Perinteinen tunnelma ja lämmin värimaailma halutaan säilyttää  

Osallistujat keskustelivat eri pisteillä muun muassa Esplanadien alueen vahvuuksista ja kehitettävistä kohteista sekä tulevien kävelyalueiden tyylistä. Kävelyalueiden tunnelmaa ja tyyliä koskevissa kysymyksissä kaupunkilaiset olivat yksimielisiä aiempiin työpajoihin osallistuneiden Esplanadien alueen yritysten ja toimijoiden edustajien kanssa, sillä perinteiset kalusteet ja tunnelma sekä lämmin värimaailma miellyttivät osallistujia eniten. Uudet alueet tulevat siis olemaan nykyisen puisto- ja katualueen luontaista jatkumoa. 

Muita keskeisiä työpajapisteiden keskusteluissa nousseita teemoja olivat autoliikenteen ohjautuminen kävelyalueilta muille kaduille sekä pyöräliikenteen tarpeet Esplanadien alueella.  

Myös nuoria mukana 

Osallistujien ikähaitari oli laaja, ja nuorimmat työpajaan osallistuneet kaupunkilaiset olivat lukiolaisia. 

"Kaupunkilaisten aktiivisuus näin keskeisen alueen suunnittelussa on tärkeää. Erityisesti ilahdutti, että paikalla oli myös nuoria", sanoo hankkeesta vastaavan yksikön päällikkö Pihla Kuokkanen Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.  

Työpaja on osa hanketta, jossa suunnitellaan Helsingin ydinkeskustan kävely-, oleskelu- ja pyöräilyalueiden laajentamista kesän 2023 alussa. Asukkaiden lisäksi Esplanadien alueen yritykset ja muut toimijat ovat mukana suunnittelussa. Kaupunkilaisista kootaan myös raati, joka kehittää kävelyalueiden suunnitelmia yhdessä kaupungin asiantuntijoiden kanssa, pohtii ideoita kaupunkiympäristön parantamiseksi sekä testaa kesällä uusia kävelyalueita.