Kestävä matkailu luo hyvinvointia koko kaupungille – helsinkiläinen, anna palautetta matkailun vaikutuksista arkeesi

Helsinki saavutti tänä syksynä strategisen tavoitteensa olla maailman kestävin matkailukohde. Matkailu on Helsingille merkittävä työllistäjä sekä elinvoiman ja hyvinvoinnin lähde. Helsingille on tärkeää, että matkailun kasvu tapahtuu kestävästi myös kaupunkilaisten kannalta. Kaupunki kerää jälleen palautetta siitä, miten matkailua voitaisiin kehittää.
Ihmisiä torikojujen edessä Senaatintorilla. Taustalla Tuomiokirkko ja joulukuusi.
Matkailijat käyttävät eniten Suomen matkailukohteista rahaa eri palveluihin juuri Helsingissä, yhteensä noin 1,5 miljardia euroa vuonna 2023. Kuva: Jussi Hellsten

Helsingin kaupunkistrategiassa on asetettu tavoitteeksi, että Helsinki on maailman kestävin matkailukohde. Tämä tavoite toteutui lokakuussa 2024, kun Helsinki sijoittui kansainvälisen matkailukohteiden kestävyyttä mittaavan Global Destination Sustainablity (GDS) -indeksin kärkisijalle. Indeksi mittaa yli sadan matkailukohteiden kestävyyttä neljässä eri kategoriassa 77 mittarin avulla. 

GDS-indeksi arvioi matkailukohteiden kestävyyttä monipuolisesti: sekä ilmastotyö, jätteiden käsittely, että asukkaiden osallistaminen, saavutettavuus, inklusiivisuus ja turvallisuus huomioidaan indeksissä. Myös esimerkiksi matkailualan yritysten toimenpiteet vaikuttavat indeksiin. GDS-indeksi pohjautuu YK:n alaiseen matkailun kestävyyden standardiin ja sitä kehitetään jatkuvasti vaatimustason noustessa vuosittain. 

Kestävyyden ohella Helsinki haluaa olla elävä ja vetovoimainen matkailukaupunki. Kaupungin haluaa, että nämä tavoitteet ohjaavat matkailun kehittämistä niin, että siitä hyötyvät niin paikalliset asukkaat ja yritykset kuin kaupungissa vierailevat.

Työpaikkoja tuhansille helsinkiläisille

Vuonna 2023 matkailutoimialat työllistivät Helsingissä lähes 28 000 henkilöä, eli noin kahdeksan prosenttia kaikista Helsingin työllisistä. Matkailu koostuu muun muassa majoitusliikkeistä, käyntikohteista kuten museoista ja huvipuistoista, ravintoloista, kokous- ja kongressipalveluista, luontoon ja kulttuuriin liittyvistä ohjelmapalveluista ja liikennepalveluista.

Nuorten ja maahanmuuttajien osuus matkailutoimialojen työllisistä on suuri. Yli 20 prosenttia kaikista Suomessa matkailussa työskentelevistä on nuoria tai maahanmuuttajia.

Matkailu vahvistaa kaupungin elinvoimaa ja tukee paikallisia palveluita

Matkailijoiden palveluihin käyttämä raha ei kehitä vain matkailijoille suunnattuja palveluita, vaan vahvistaa samalla myös kaikkien kaupunkilaisten käyttämiä palveluita. Matkailu ei myöskään ainoastaan elätä suoraan matkailun varassa parissa työskenteleviä, vaan sillä on laajempi vaikutus kaupungin taloudelliseen ja sosiaaliseen elinvoimaan.

– Matkailulla on merkittävä vaikutus myös kaupungin elinvoimaan, katukuvaan ja palvelutarjontaan, kuten kauppoihin ja ravintoloihin. Vierailijoiden tuomat tulot vahvistavat myös kaupungin kulttuurista kestävyyttä, muistuttaa matkailupäällikkö Nina Vesterinen Helsingin kaupungilta. 

Iloisia ihmisiä pöydän ääressä ravintolassa. Pöydällä erilaisia ruoka-annoksia.
Matkailijoiden palveluihin käyttämä raha ei kehitä vain matkailijoille suunnattuja palveluita, vaan vahvistaa samalla myös kaikkien kaupunkilaisten käyttämiä palveluita. Kuva: Tuukka Koski

Kulkuyhteyksistä hyötyvät myös helsinkiläiset

Vahva matkailuala toimii tukena ja mahdollistajana muiden alojen kasvulle, ja luo hyötyä kaikille kaupunkilaisille. Matkailulla on myös merkittäviä kerrannaisvaikutuksia muille toimialoille, kuten rakennus- ja kuljetusalalle sekä kaupan aloille.

Vastaavasti matkailu ylläpitää myös monipuolisia liikenneyhteyksiä eri puolille maailmaa. Näistä yhteyksistä hyötyvät myös paikalliset. Lisäksi toimivat liikenneyhteydet ovat tärkeitä huoltovarmuudelle ja kansainvälisten yritysten sijoittumiselle Helsinkiin. Matkailu niin ikään kasvattaa Helsingin kansainvälistä tunnettuutta investointien, uusien yritysten ja osaavan työvoiman näkökulmasta.

Matkailu kasvaa hallitusti

Helsinki haluaa olla vastaisuudessakin maailman kestävin matkailukohde. Samalla kaupungin tavoitteena on lisätä matkailijamääriä merkittävästi. Nämä tavoitteet voidaan saavuttaa samanaikaisesti kehittämällä kestävää matkailua yhteistyössä kaupunkilaisten, yritysten, yhdistysten ja julkisten toimijoiden kanssa.

Helsinki seuraa säännöllisesti helsinkiläisten asenteita matkailun kehittämistä ja kasvua kohtaan. Näin varmistetaan, että matkailu, joka käyttää samaa kaupunkitilaa kuin paikalliset, palvelee ennen kaikkea helsinkiläisiä. Tällä hetkellä matkailu nähdään erittäin positiivisena asiana, mutta kaupunki reagoi, jos tutkimus osoittaisi toisin.

– Helsinki on kansainvälisessä vertailussa erityisen hyvä siinä, että yritykset ovat hoitaneet oman osansa kestävyyden näkökulmasta todella hyvin. Esimerkiksi suurin osa hotelleista on ympäristösertifioituja, samoin kuin suuri joukko käyntikohteita ja aktiviteetteja. Tämä osoittaa matkailutoimijoiden vahvaa sitoutumista kestävyyden edistämiseen, kertoo erityissuunnittelija Jukka Punamäki Helsingin kaupungilta.

Helsinki on ylivoimaisesti Suomen suurin matkailukohde

Matkailijat käyttävät eniten Suomen matkailukohteista rahaa eri palveluihin juuri Helsingissä, yhteensä noin 1,5 miljardia euroa vuonna 2023. Kasvua edellisvuoteen oli peräti 25 prosenttia.  Kasvua on tapahtunut siitäkin huolimatta, että Helsingin matkailulle aikaisemmin tärkeä lähtömarkkina Venäjä on puuttunut kokonaan. Vuoden 2024 osalta rekisteröidyt yöpymiset majoitusliikkeissä näyttävät kasvua ja odotettavissa on, että myös vuoden 2018 ennätys matkailijoiden rahankäytössä tullaan lyömään kuluvana vuonna.

Kaupunkilainen: palautteesi auttaa meitä kehittämään Helsingin matkailua

Helsinki haluaa, että kaupunkilaiset voivat osallistua Helsingin matkailun kehittämiseen. Matkailun ja tapahtumien toimintaohjelman 2022–2026 mukaan helsinkiläisten hyvinvoinnin tulee olla kaiken kehittämisen lähtökohtana.

Palautetta matkailun vaikutuksista kaupunkilaisten arkeen onkin kerätty säännöllisesti. Kaupunki on aiemmissa kyselyissä saanut palautetta muun muassa opasteiden, julkisten wc-tilojen ja matkailun linja-autoliikenteen kehittämisestä. Palautteen perusteella Helsinki on kehittänyt näitä kaikkia. Esimerkiksi suosittujen kohteiden yhteyteen on tehty uusia wc-tiloja.

Anna palautetta viimeistään 22.12.

Helsingin kaupunki haluaakin kuulla kaupunkilaisten kehitysehdotuksia. Kerro meille viimeistään 22.12., miten matkailu vaikuttaa sinun arkeesi ja toisaalta, onko sinulla joitakin kehitysehdotuksia. Kehitysehdotukset voivat liittyä esimerkiksi julkiseen liikenteeseen, kaupungin siisteyteen, opasteisiin, tapahtumiin, palveluihin tai nähtävyyksiin. Ehdotuksissa voi tuoda esille myös sen, miten matkailu vaikuttaa omaan arkeen.

Kyselyn tulosten perusteella Helsingin kaupunkia kehitetään niin matkailijoille kuin paikallisille toimivammaksi ja viihtyisämmäksi. Tulokset kerätään yhteen ja julkaistaan keväällä 2025. 

Sinua voisi kiinnostaa