Helsingin kaupunki avaa 12.–14. syyskuuta 2022 Merihaassa kolmipäiväisen pop-up-pisteen, jossa on mahdollista tutustua Merihaan tulevaisuuden kehityssuunnitelmiin sekä antaa niistä palautetta. Paikalla keskustelemassa ovat kaupungin suunnittelijat.
Pop-up-piste(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) sijaitsee Merihaan Kylätuvalla osoitteessa Haapaniemenkatu 14. Kylätuvalla ei ole aikataulutettua ohjelmaa, vaan havainnekuviin ja mallinnuksiin voi tutustua aukioloaikojen puitteissa:
- maanantaina 12.9. klo 14–19
- tiistaina 13.9. klo 14–19
- keskiviikkona 14.9. klo 10–15
Vastaa kyselyyn Merihaan kehittämisestä 30.9. mennessä
Merihaan vaihtoehtoisia tulevaisuuden hahmotelmia voi kommentoida sekä verkkokyselyssä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) että
Open Cities Plannerissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 30.9.2022 saakka. Suunnitelmista voi antaa palautetta myös pop-up -pisteellä.
Esitetyt hahmotelmat ovat alustavia ajatuksia siitä, miten Merihaan aluetta voisi mahdollisesti kehittää. Open Cities Plannerissa esitetään kolme eri skenaariota, jotka eroavat toisistaan kehittämisen laajuuden ja sijainnin osalta. Vastaaja voi myös kertoa oman näkökulmansa Merihaan nykytilanteesta sekä toiveista alueen tulevaisuutta koskien. Open Cities Plannerin kautta saatu palaute käsitellään yhdessä kyselylomakkeen kautta saatujen kommenttien kanssa.
Merihaan suunnitteluperiaatteet laaditaan vuorovaikutuksessa saadun palautteen pohjalta
Syyskuun pop-up-tilaisuudet ovat osa valmistelutyötä, jonka pohjalta luodaan koko Merihakaa koskevat suunnitteluperiaatteet. Tapahtumassa tutkitaan asukkaiden ja alueen toimijoiden kanssa vaihtoehtoisia kehittämismahdollisuuksia Merihaassa.
Vuorovaikutuksen pohjalta laadittavat Merihaan suunnitteluperiaatteet tulevat ohjaamaan alueen kehittämistä ja kaavoitusta. Periaatteet nostavat esille mm. alueen ominaispiirteitä, säilytettäviä kohteita ja kehittämistä ohjaavia tekijöitä. Suunnitteluperiaatteiden luonnos tulee julkisesti nähtäville ja kommentoitavaksi alkuvuodesta 2023.
Suunnitteluperiaatteiden valmistuttua maanomistajat voivat hakea kaavamuutosta, joka mahdollistaa rakentamisen, purkamisen, puiston tai piha-alueen kehittämisen, käyttötarkoituksen muutokset tai muuta alueen kehittämistä tai muutosta. Yksittäisiin kaavamuutoksiin on myös mahdollisuus vaikuttaa osana prosessia.
Merihaasta esitetyt Usein kysytyt kysymykset (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)