Ruoka-aputoiminnan valtionavustuksen haku vuosille 2025–2026 on auennut

Ruoka-aputoiminnan valtionavustus vuosille 2025–2026 on haettavissa. Ruoka-aputoimijat voivat hakea valtionavustusta Helsingin kaupungilta 20.1.2025 mennessä.
Kaksi naista järjestävät valkoisia muovilaatikoita yhdessä.
Valtionavustusta myönnetään ruoka-aputoiminnan eli hävikkiruokaan perustuvien ruokajakojen tai ruokailujen järjestämisen välttämättömiin kuluihin. Kuva: Stelios Kirtselis

Helsingin kaupunki vastaa ruoka-aputoiminnan kokonaisuudesta alueellaan ja siirtää valtionavustusta edelleen ruoka-aputoiminnan osatoteuttajille, eli ruoka-apua jakaville järjestöille ja seurakunnille. Valtionavun vastuuviranomainen on THL, mutta ruoka-aputoimijat Helsingissä hakevat valtionavustusta Helsingin kaupungilta. 

Valtionavustuksen tavoitteena on tukea ruoka-aputoiminnan järjestämisen mahdollisuuksia laajasti koko maassa sekä vahvistaa kuntien ja alueella toimivien ruoka-aputoimijoiden tavoitteellista yhteistyötä sekä niiden kytkeytymistä alueella tehtävään hyvinvointityöhön.

Valtionavustusta voi saada lahjoitus- ja hävikkiruokaan perustuvien ruokajakojen tai ruokailujen järjestämisen välttämättömiin kuluihin, kuten tilakuluihin, kuljetuskuluihin sekä materiaalien ja tarvikkeiden hankintaan. Perustellusta syystä valtionavusta on mahdollista käyttää valtionapuviranomaisen päätöksellä myös ruoka-avun välttämättömiin ja pienimuotoisiin henkilökustannuksiin. Valtionavustuksella ei voi ostaa ruokaa.

Ruoka-avun valtionavustuksen hakuohjeet

Valtionavustusta ruoka-avun järjestämiseen haetaan toimittamalla hakemus ja vaadittavat liitteet Helsingin kaupungin kirjaamoon 20.1. kello 15.00 mennessä. Huomaa, että avustusta haetaan kerralla vuosille 2025–2026.

Avustushakulomake liitteineen toimitetaan kirjaamoon paperisena tai sähköisesti. Lista vaadittavista liitteistä on myöhemmin tässä ohjeessa. Huomaa, että sähköpostilla toimitettu hakemuslomake tulee olla allekirjoitettu ja skannattu.

Lataa avustuksen hakulomake (suomeksi tai ruotsiksi) ja liitteeksi vaadittava selvityslomake alta (linkin klikkaaminen lataa tiedoston automaattisesti tietokoneelle). Avustushakemuslomake(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), Ansönkan om undstöd ja Liite: Selvitys ruoka-aputoiminnasta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Hakemuksen pakolliset liitteet:

• selvitys ruoka-aputoiminnasta ja alustava suunnitelma avustuksen käytöstä (erillinen lomake)

• vahvistettu toimintasuunnitelma vuodelle 2025

• vahvistettu talousarvio vuodelle 2025

• vahvistettu (= allekirjoitettu) tuloslaskelma ja tase vuodelta 2023

• toimintakertomus vuodelta 2023

• tilintarkastuskertomus tai toiminnantarkastuskertomus vuodelta 2023

• vuonna 2024 pidetyn vuosikokouksen pöytäkirja, josta käy ilmi tilinpäätöksen 2023 käsittely ja vastuuvapauden myöntäminen (= allekirjoitettu)

• kopio tiliotteesta tai muu todistus tilinomistajasta, jos kyseessä on uusi hakija tai jos nämä tiedot ovat muuttuneet edellisen hakemuksen jälkeen

• yhteisön säännöt, jos kyseessä on uusi hakija tai jos nämä tiedot ovat muuttuneet edellisen hakemuksen jälkeen.

Jos hakija on hakenut vuonna 2024 muita kaupungin avustuksia, ei samoja liitteitä tarvitse toimittaa uudelleen.

Hakemus liitteineen toimitetaan Helsingin kaupungin kirjaamoon 20.1.2025 kello 15.00 mennessä sähköisesti, paikan päälle tuomalla tai postitse. Suositeltavin tapa toimittaa hakemus on sähköinen toimittaminen.

Sähköisesti: sähköpostilla osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), viestin otsikoksi ”ruoka-aputoiminnan valtionavustus”

Käyntiosoite: Kaupungintalo, Pohjoisesplanadi 11–13. Ma-pe kello 9.00–15.00

Postiosoite: Helsingin kaupungin kirjaamo, Kaupunginkanslia, PL 10, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI (lähettäjän tulee varmistaa, että hakemus on perillä määräaikaan mennessä)

Valtionavustuksesta järjestetään hakuinfo

Ruoka-avun valtionavustuksesta järjestetään hakuinfo torstaina 9.1.2025 kello 16–17.30 Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (Pohjoisesplanadi 11–13). Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Tilaisuutta voi seurata myös etänä. Ilmoittaudu hakuinfoon.(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 

Avustuksen ehdot:

Ruoka-avun valtionavustuksen saajia eli osatoteuttajia voivat olla alueella toimivat oikeuskelpoiset, rekisteröidyt ja ruoka-aputoiminnassa vakinaisesti mukana olevat yleishyödylliset yhteisöt, kuten järjestöt ja seurakunnat. Lisäksi toimijan tulee ilmoittaa toiminnastaan ruoka-apu.fi-palvelussa. Vuoden 2024 valtionavustuksesta poiketen, nyt myös seurakunnat ovat hakukelpoisia.

Valtionavustusta myönnetään ruoka-aputoiminnan eli hävikkiruokaan perustuvien ruokajakojen tai ruokailujen järjestämisen välttämättömiin kuluihin:

1. sellaiset vuokrat ja sähkö- ja polttoainekustannukset, jotka liittyvät kuljetukseen, varastointiin ja jakeluun

2. ruoan valmistuskustannukset

3. materiaalien, tarvikkeiden ja muiden vastaavien tuotteiden välittömät hankintakustannukset

4. kylmäkuljetuskalusteiden sekä jakeluautojen leasing- ja käyttökustannukset

5. alueellisten logistiikkakeskusten käyttökustannukset

6. määritellyn tavoitteen toteuttamiseksi välttämättömät muut kuin 1–5 kohdassa tarkoitetut kustannukset, kuten ruokajakelun välttämättömät henkilöstökustannukset

Avustusta ei saa käyttää:

· ruuan ostamiseen

· uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan

· koulutus- tai kehittämistoimintaan.

Avustettava toiminta voi sisältää myös hankintoja. Avustettavaan toimintaan liittyviä pieniä tai pienehköjä hankintoja ruoka-aputoiminnassa voivat olla esimerkiksi jääkaapit, pakastimet ja kylmävitriinit. Kuitenkin erityistilanteissa myös isommat hankinnat ovat mahdollisia valtionapuviranomaisen päätöksellä, kun ne arvioidaan kohdan 6 mukaiseksi välttämättömäksi muuksi kustannukseksi. Isommat hankinnat edellyttävät, että hankinnan tarkoituksenmukaisuus on hyväksytty valtioapuviranomaisen toimesta ennen hankinnan toteuttamista.

Perustelluissa tapauksissa valtionapuviranomaisen päätöksellä myös ruoka-avun käytännön toteuttamiseen liittyvät henkilöstökustannukset, kuten pienimuotoiset ruuan jakeluun osallistuvien henkilöiden tai kylmäkuljetusauton kuljettajan palkkakustannukset, ovat hyväksyttäviä kustannuksia. Avustusta ei voi kuitenkaan käyttää toiminnan koordinoinnin tai hallinnoinnin palkkakustannuksiin. Henkilöstökulut vaativat muita kuluja tarkempaa raportointia.

Avustuksen käyttöaika on 2025–2026. Avustusta saavan ruoka-aputoimijan on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että avustuksen käyttöä voidaan luotettavasti seurata (muun muassa erillinen projektinumero tai kustannuspaikka avustettaville kuluille). Avustushankkeelle tehdään avustuksen käyttöajan päättymisen jälkeen tilintarkastus, jossa tarkastetaan myös avustuksen saajien kirjanpito ja toiminta avustuksen osalta.

Avustusta on jaossa valtakunnallisesti kahdelle vuodelle yhteensä 5,8 miljoonaa, josta 2,9 miljoonaa on ehdollista, kunnes eduskunta on hyväksynyt valtion vuoden 2025 talousarvion. Helsingin väkilukuun perustuva osuus avustusmäärärahasta on kahdelle vuodelle yhteensä 701 935 euroa. Helsingin avustusosuuden jakamisessa avustuskelpoisille ruoka-aputoimijoille otetaan huomioon toiminnan kävijämäärä, toiminnan muoto ja mahdollinen oheistoiminta. Osa avustuksesta varataan valtionapuviranomaisen vaatimaan avustushankkeen tilintarkastukseen.

Avustushaussa sovelletaan kaupungin avustusten yleisohjetta niiltä osin, kun valtionavustuksen ehdoissa ei ole toisin määrätty.

Ruoka-avun valtionavustuksen hakemisesta vastaa työnjohtaja Ari Haapanen Helsingin kaupungin osallisuusyksiköstä.