Töölönlahdenpuisto

Töölönlahdenpuisto on keskeinen Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue. Se on myös osa Töölönlahden ja Eläintarhanlahden rantoja kiertävää puistovyöhykettä. Puiston kunnostuksen suunnittelu on alkanut syksyllä 2023. Puistoon suunnitellaan sekä lyhyen että pitkän aikavälin parannuksia.
Puita ja kulkuväyliä Töölönlahdenpuistossa.

Puiston sijainti

Töölönlahdenpuisto sijaitsee Finlandiatalon ja Hakasalmen huvilan itäpuolella ja se rajautuu etelästä Töölönlahdenkatuun ja pohjoisesta Töölönlahden rantaan. Musiikkitalon ja Oodin välinen puisto on nimeltään Makasiinipuisto. Töölönlahdenpuiston kokonaispinta-ala on noin 8,8 ha. 

Idea- ja konseptisuunnitelmasta puistosuunnitelmaan

Alueen nykyistä puistosuunnitelmaa on tarvetta päivittää. Edellinen puistosuunnitelma hylättiin ja palautettiin valmisteluun vuonna 2014 ja vuonna 2016 toteutettiin nykyinen, väliaikainen puisto. 

Uuden puistosuunnitelman pohjaksi laaditaan yleispiirteinen idea- ja konseptisuunnitelma, jossa hahmotellaan periaatteita kasvillisuuden ja toimintojen kehittämisen suhteen. Suunnittelun lähtökohtana on nykyisen puiston pääpiirteiden ja luontoarvojen säilyttäminen. Töölönlahdenpuiston idea- ja konseptisuunnitelma käynnistyi asukaskyselyllä sekä työpajoilla alueen toimijoiden kanssa vuodenvaihteessa 2023–2024. Idea- ja konseptisuunnitelma-aineistoa oli kommentoitavana Kerrokantasi-kyselyssä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) 30. kesäkuuta 2024 asti.

Idea- ja konseptisuunnitelman pohjalta laaditaan puistosuunnitelma arviolta syksyn 2024 aikana. Puistosuunnitelmassa esitetään tarkemmin puiston pidemmän aikavälin kehityskuva. Varsinaisen puistosuunnittelun yhteydessä on edelleen mahdollisuus antaa palautetta puistoluonnoksista. Puistosuunnitelmaluonnokset julkaistaan myös osoitteessa hel.fi/suunnitelmat, kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat. Puiston rakentamisen aikataulu tarkentuu myöhemmin. 

Havainnekuva kesäisestä puistosta ja ihmisiä
Kuva: MASU Planning

Töölönlahden kesäpuistokokeilu

Töölönlahdenpuistoon on myös suunnitteilla nopeamman aikavälin kehittämistoimenpiteitä, joilla saataisiin jo lähivuosina parannettua puiston ilmettä ja käytettävyyttä. Toimenpiteiden tavoitteena on lisätä puiston viihtyisyyttä monimuotoisella kasvillisuudella sekä kokeilemalla erilaisia toiminnallisia alueita ja rakenteita. Kokeiluja seurataan ja havaintoja hyödynnetään puiston jatkosuunnittelussa. 

Töölönlahden kesäpuistokokeilu käynnistyy vuonna 2024. Avoin tapahtumanurmi kylvetään ja istutetaan näyttäväksi kukkaniityksi, joka tarjoaa niin iloa ihmisille kuin ravintoa hyönteisille ja linnuille. Kasvilajisto on valittu niin, että mukana on runsaasti hyönteisten ravintokasveja sekä talventörröttäjäkasveja linnuille ravinnoksi. Puiston keskiosan uusien niittyalueiden lomaan sijoitetaan leikki-, peli- ja oleskelupaikkoja. Alueelle istutetaan myös uusia puita ja pensaita.

Puiston eteläosaan Töölönlahdenkadun viereiselle kiveysalueelle tulee pyöräkeskus, tanssilava sekä uusia istutuksia. Alueelle varataan tilaa myös ketterille kioskeille. Nopeat toimenpiteet ovat pääosin väliaikaisia ja kokeiluluonteisia, mutta esimerkiksi puut istutetaan paikoilleen pysyvästi. Suurin osa toteutettavista toimenpiteistä on poimittu asukkailta tulleista ideoista.

Tutustu nopeiden toimenpiteiden suunnitelman yleiskarttaan (pdf, 2,6 Mt)

Hankkeen vaiheet

  1. Syksy 2023

    • Idea- ja konseptisuunnitelman laatiminen käynnistyy
  2. Talvi 2023–2024

    • Asukaskysely 15.–31.12.2023
    • Työpajat alueen toimijoille 10.1.2024 ja 12.1.2024
    • Kysely alueen toimijoille 19.12.2023–19.1.2024
    • Nopeiden toimenpiteiden suunnittelu käynnistyy
  3. Kevät 2024

    • Maastokävely ja työpaja 4.3.2024
    • Nopeiden toimenpiteiden suunnitelma valmistuu

     

  4. Kesä 2024

    • Idea- ja konseptisuunnitelma valmistuu
    • Kerro kantasi -kysely 10.–30.6.2024
    • Töölönlahden kesäpuistokokeilu
  5. Syksy 2024–talvi 2025

    • Puistosuunnitelman laatiminen käynnistyy
  6. 2025–

    • Töölönlahden kesäpuistokokeilu
    • Puistosuunnitelma valmistuu
    • Puiston rakentamisen ajankohdat tarkentuvat myöhemmin

Töölönlahden ympäristö kehittyy

Töölönlahden ympäristö on suosittu virkistysalue kaupunkilaisille ja vierailijoille. Alueella onkin käynnissä useita erilaisia suunnittelu- ja perusparannushankkeita. 

Hesperian ja Hakasalmen puistojen alueelle laaditaan parhaillaan puistosuunnitelmaa. Puistosuunnitelman luonnokset esiteltiin yleisötilaisuudessa alkuvuodesta 2024. Lisäksi käynnissä on Mannerheimintien länsipuolella sijaitsevan Hesperian esplanadin peruskorjauksen suunnittelu.

Linnunlaulun alueella on puolestaan alkamassa asemakaavoitus, jonka tarkoituksena on suojella huvila- ja puistoympäristö sekä parantaa puistoalueen käytettävyyttä. Linnunlauluntien ja Helsinginkadun kulmaukseen suunnitellaan ulkokuntosalia palvelemaan ulkoilijoita.

Töölönlahdella selvitetään myös luonnonsuojelualueen ja vihersuojavyöhykkeen perustamista kuntalaisaloitteen pohjalta. 

Osa Töölönlahden alueen hankkeista on jo toteutusvaiheessa. Finlandia-talon perusparannus valmistuu ja talo avautuu yleisölle tammikuussa 2025. Mannerheimintien peruskorjaus saadaan päätökseen vuonna 2025. Junaradan toisella puolella on alkanut Kaisaniemenpuiston peruskorjaus, jossa aluetta kehitetään viihtyisäksi ja tapahtumakäyttöön soveltuvaksi puistoalueeksi. Myös alueita yhdistävä Kaisantunneli avautuu tänä keväänä.

Alueen hankkeet kartalla (pdf, 1 Mt)

Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/toolonlahdenpuisto.