Omistajaohjaus
Omistajaohjauksella kaupunki omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan.
Omistaminen ei ole kaupungin perustehtävä, vaan sen tulee tukea ja palvella palvelujen järjestämistä, kaupungin taloutta tai muuten kaupungin yhteiskunnallisia tavoitteita.
Kaupungin omistajapolitiikan lähtökohdat
- hallintosääntö,
- kaupunkistrategia,
- konserniohje ja hyvä hallintotapa,
- tytäryhteisökohtaiset omistajastrategiat sekä
- muut omistajapolitiikkaa koskevat päätökset.
Keskeinen omistajastrategioissa linjattava asia on se, säilytetäänkö kaupungin omistus entisellään vai onko siihen tarkoitus tehdä muutoksia. Lisäksi määritellään muun muassa yhteisön tarkoitusta ja tehtävää, yhteisön merkitystä kaupungille sekä yhteisön kuulumista markkinaehtoisesti toimivien tai muiden tytäryhteisöjen ryhmään.
Tutustu kaupungin konserniohjeeseen (pdf)
Hyvä hallinto- ja johtamistapa Helsingin kaupunkikonsernissa (pdf)
Keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön yhtiöjärjestysmalli (docx)
Markkinaehtoisen osakeyhtiön yhtiöjärjestysmalli (docx)
Osakeyhtiön yhtiöjärjestysmalli (docx)
Toiminnanjohtajasopimusmalli (docx)
Toimitusjohtajasopimusmalli (oman toimen ohella) (docx)
Toimitusjohtajasopimusmalli (docx)
Tytäryhteisöjen omistajastrategiat
Tytäryhteisöjen omistajastrategioissa tehdään omistukseen, strategiseen tahtotilaan sekä hallitukseen liittyviä linjauksia.
Omistajastrategioiden aikaperspektiivi on noin viidestä seitsemään vuotta. Niitä päivitetään kaupunkistrategiakausittain tai aina tarpeen mukaan esimerkiksi toimintaympäristön merkittävien muutosten johdosta.
Konserniraportit
Yhteisöraportit (pdf)
Yhteisöraportti 1/2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteisöraportti 2/2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteisöraportti 3/2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteisöraportti 1/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteisöraportti 2/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteisöraportti 3/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Yhteisöraportti 4/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Pääkaupunkiseudun yhteiset raportit (pdf)
PKS-raportti 1/2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
PKS-raportti 2/2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
PKS-raportti 2/2024(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
PKS-raportti 1/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
PKS-raportti 2/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
PKS-raportti 3/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
PKS-raportti 4/2023(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)