Tutkimustoimintamme tähtää ensisijaisesti palveluiden ja toiminnan kehittämiseen. Tutkimusyhteistyötä voidaan hyödyntää myös päätöksenteon ja tiedolla johtamisen tueksi.
Teemme tutkimusyhteistyötä esimerkiksi
- yliopistojen ja tutkijakoulujen
- sairaanhoitopiirin
- tutkimuslaitosten
- osaamiskeskusten
- alueen ammattikorkeakoulujen ja
- erilaisten tutkimusverkostojen kanssa.
Keväällä 2024 aloitimme yhteistyön Helsingin yliopiston Terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelman kanssa. Yhteistyön tavoitteena on hyödyntää yhteistä osaamispääomaa ja resursseja tutkimus-, opetus- ja kehittämisyhteistyön lisäämiseksi sekä työelämän näyttöön perustuvan toiminnan lisäämiseksi ja osaamisen kehittämiseksi. Tutustu maisteriohjelman sivuihin. (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Oletko kiinnostunut tekemään opinnäytetyösi Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalle? Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialalla on monipuolisia mahdollisuuksia erilaisten ja eri tasoisten opinnäytetöiden tekemiseen. Vuosittain toimialalle saapuu noin 200–250 tutkimuslupahakemusta, joista valtaosa on opinnäytetöitä. Tutkimustoiminta tähtää ensisijaisesti palveluiden sekä toiminnan kehittämiseen, joten tutkimusaiheet ovat usein lähtöisin toimialan tutkimus- ja kehittämistarpeista.
Näillä sivuilla listaamme toimialallamme tehtyjä, julkaistuja tutkimuksia ja opinnäytetöitä.
Tarkastele julkaistuja tutkimuksia (PDF)
Opinnäytetöiden aihepankki löytyy alempaa tältä samalta sivulta.
Voit myös lähestyä meitä omalla aiheellasi.
Tutustu ensin organisaatioon ja tutkimusaiheellesi sopivaan kohdeyksikköön.
Ole hyvissä ajoin ennen tutkimusluvan hakemista yhteydessä siihen yksikköön tai toimipisteeseen, jossa opinnäytetyö on tarkoitus suorittaa.
Opinnäytetöille tulee olla nimetty, toimialan palveluksessa oleva yhteyshenkilö. Yhteyshenkilö on yleensä kohdeyksikön esihenkilö.
Tutkimuslupa edellytetään kaikkiin opinnäytetöihin, joissa kerätään tai käsitellään toimialan asiakkaita, henkilökuntaa tai aineistoja koskevia tietoja, riippumatta siitä, millä menetelmällä aineisto kerätään. Tutkimuslupaa ei tarvita kirjallisuuskatsauksiin tai opiskelijoiden tekemiin kurssi- tai harjoitustöihin, jotka eivät johda julkaistavaan raporttiin tai siinä ei käytetä asiakastietoja.
Helsingin kaupungin pelastuslaitos kertoo tutkimustoiminnastaan Pelastustoimen verkkosivuilla.
Löydät sivuilta tietoa tutkimuksen lähtökohdista, toimintatavoista sekä mahdollisuudesta toteuttaa oma tutkimuksesi tai opinnäytetyösi yhteistyössä pelastuslaitoksen kanssa.
Siirry Pelastusalan tutkimuksen verkkosivuille(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Jos tarkastelet opinnäytetyösi tai muun tutkimuksen osana sosiaali- ja terveystoimialan aineistoja, henkilöstöä tai asiakkaita, tarvitset tutkimustyön toteuttamista varten tutkimusluvan.
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan työntekijöillä on mahdollisuus hakea valtion tutkimusrahoitusta yliopistotasoiseen terveydentutkimukseen.
Hakijana voi olla yksittäinen väitöstutkija, post doc –tutkija tai tutkijaryhmä. Jos hakijana on tutkijaryhmä, vähintään yhden jäsenen tulee olla työ- tai virkasuhteessa Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimeen.
Toimialalla koordinoidaan vuosittain yhteinen hakemus.
Lisätietoa valtion tutkimusrahan hausta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kaupunkitasoisesti tutkimuksesta vastaa Kaupunkitietopalvelut.
Siirry Kaupunkitietopalveluiden sivuille(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Tutkimus- ja opinnäytetyöaiheiden aihepankki
Tervetuloa selaamaan palveluistamme koottuja vapaita tutkimus- ja opinnäytetyöaiheita aihepankistamme!
Aiheen varataksesi ja lisätietoja varten ole yhteydessä sähköpostitse sotepe.oppilaitosyhteistyo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) (aihetiedusteluihin ei vastata 19.12.2024-6.1.2025 välillä). Laita viestin aihekenttään otsikoksi ”aihepankki”. Huomioithan, että aiheen voi varata vasta siinä vaiheessa, kun opinnäytetyön tekeminen on opintojesi vaiheen mukaan ajankohtaista.
Aihepankkia päivitetään ja täydennetään säännöllisesti, tarkistathan siis ajantasaisen tilanteen aina tätä sivua käyttämällä. Aihe poistetaan aihepankista, kun se on valittu tai samasta aihepiiristä ei toivota enempää opinnäytetöitä.
Kohdeyksikkö: Kustaankartanon seniorikeskus ja Puistolan palvelutalo
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Miten seniorikeskustoiminnassa tällä hetkellä huomioidaan ympäristöystävällisyys /ekologisuus ja mitkä ovat tärkeimmät kehittämiskohteet.
Mahdollinen tutkimusaineisto: Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut); Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen)
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: yamk; maisterintutkielma / pro gradu. Ei rajausta opiskelijoiden alan suhteen.
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 31.3.2026
Kohdeyksikkö: Kustaankartanon seniorikeskus ja Puistolan palvelutalo
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Miten turvallisuusosaamista voidaan perehdyttää parhaalla tavalla?
Mahdollinen tutkimusaineisto: Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut); Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen);
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: amk / kandidaatintutkielma; yamk; maisterintutkielma / pro gradu. Turvallisuus- ja pelastusalan opiskelijoille
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 28.2.2027
Kohdeyksikkö: Kustaankartanon seniorikeskus ja Puistolan palvelutalo
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: 72 h ohjeistuksen hengessä varautumisen ohjeistus ympärivuorokautisen asumisen ympäristössä. Tästä ei ole vielä valtakunnallista ohjeistusta. Nykyinen ohjeistus ei vastaa ikääntyneiden tarpeita.
Mahdollinen tutkimusaineisto: Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen)
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: amk / kandidaatintutkielma; yamk; maisterintutkielma / pro gradu. Turvallisuus- tai pelastusala
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 30.9.2026
Kohdeyksikkö: Lastensuojelun- ja perhesosiaalityön palvelut, Tehostettu perhetyö
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Asiakkaan kanssa kirjaamisen vaikutus asiakkaan toimijuuden ja osallisuuden syventämisessä. Kuinka saada työntekijä vakuuttumaan asiakkaan kanssa kirjaamisen hyödyistä, kun tavoitellaan asiakkaan toimijuutta ja osallisuuden vahvistumista. Mitä tapahtuu, kun asiakas kiinnostuu siitä mitä hänestä ja hänen perheestään kirjataan viranomaisen toimesta asiakastietojärjestelmiin. Missä määrin asiakas voi/haluaa vaikuttaa siihen kuinka ja mitä kirjataan?
Mahdollinen tutkimusaineisto: Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut); Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen)
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: yamk; maisterintutkielma / pro gradu; Ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoa suorittavat, maisterivaiheen pro gradu
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 31.12.2025
Kohdeyksikkö: Lastensuojelun ja erityisen tuen tarpeen arviointi ja lastensuojelun sosiaalityö
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Tavoitteena selvittää, millaisia hyötyjä ja merkityksiä systeemisestä työotteesta on ollut asiakkaille ja työntekijöille lastensuojelun sosiaalityössä ja perhesosiaalityössä. Tutkimusaineistoina voisivat olla viikkokokouslomakkeet, systeemisen työotteen koulutusten palautteet ja mahdolliset haastattelut.
Mahdollinen tutkimusaineisto: Valmis, saatavilla oleva aineisto (esim. aiemmin kerätty kyselyaineisto); Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut); Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen)
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: maisterintutkielma / pro gradu, sosiaalityön opiskelijat
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 1.4.2025
Kohdeyksikkö: Lastensuojelun sosiaalityö
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Tutkimuksen kohteena on lastensuojelun sosiaalityön asiakkaina olevilta lapsilta, vanhemmilta ja muilta asianosaisilta kerättävä asiakaspalaute. Tällä hetkellä asiakaspalautetta ei kerätä systemaattisesti, joten tutkimusongelmana on asiakaspalautteen keräämisen menetelmän kehittäminen, pilotointi ja arviointi.
Mahdollinen tutkimusaineisto: Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen); Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut). Tutkimusaineiston keräämiseen saattaisi soveltua parhaiten toiminta- tai käytäntötutkimus, jossa asiakaspalautteen keräämistä kehitetään yhteistyössä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja esihenkilöiden kanssa.
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: maisterintutkielma / pro gradu; lisensiaatti / vastaava
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 31.5.2025
Kohdeyksikkö: Riistavuoren seniorikeskus
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Päivätoiminnan tavoitteena on tukea kotona asumista. Millaisilla konkreettisilla tavoilla päivätoiminta tukee asiakkaiden kotona asumista? Esimerkiksi vinkkejä ja hyviä käytäntöjä arkikuntoutukseen päivätoiminnassa.
Mahdollinen tutkimusaineisto: Valmis, saatavilla oleva aineisto (esim. aiemmin kerätty kyselyaineisto); Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut); Kirjallisuuskatsaus tai muu julkisesti saatavilla oleva aineisto; Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen)
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: amk / kandidaatintutkielma; yamk; maisterintutkielma / pro gradu
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 31.12.2025
Kohdeyksikkö: Kustaankartanon seniorikeskus
Lyhyt kuvaus tutkimusongelmasta ja tutkimuksen kohteesta: Tavoitteena tuoda esiin läheisten kokemuksia toteutuneesta yhteistyöstä ja miten sitä voidaan kehittää entistä paremmaksi.
Mahdollinen tutkimusaineisto: Opiskelijat keräävät aineiston tutkimuksen aikana (esim. haastattelut); Toiminta- tai käytäntötutkimus (esim. työkäytännön yhteiskehittäminen ja tutkiminen). Toivomme läheisten haastatteluja tai yhteiskehittelyn työpajoja läheisten kokemusten kartoittamiseksi ja onnistumisen edellytysten selvittämiseksi.
Minkälaiseen opinnäytetyöhön aihe sopii: yamk; maisterintutkielma / pro gradu
Voiko opinnäytetyön tehdä parina tai ryhmässä: kyllä
Aihe voimassa (asti): 31.12.2026