Sosiaalinen raportointi on osa rakenteellista sosiaalityötä. Rakenteellisella sosiaalityöllä pyritään vaikuttamaan kunnan asukkaiden elinympäristöön sekä yhteiskunnan ja palvelujen rakenteisiin. Sosiaalisen raportoinnin avulla tuotetaan sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosiaalisiin ongelmiin liittyvää tietoa ja välitetään sitä johtamisen, päätöksenteon sekä palvelujen suunnittelun ja kehittämisen tueksi.
Aikuissosiaalityön palvelut koronapandemian aikana 2020–2021 (pdf)
Katsaus tuo esille sosiaalihuollon asiakkaiden palvelutarpeita ja hyvinvointia Helsingissä koronaviruspandemian alkuvaiheessa 2020–2021. Katsaus pohjautuu nuorten palveluissa ja aikuissosiaalityössä työskentelevien sosiaalialan ammattilaisten tuottamaan tietoon ja palveluissa korona-aikana tehtyihin tilastoihin. Julkaistu 24.3.2022.
Asiakkaiden vuokravelkatilanteet huolena aikuissosiaalityössä (pdf)
Ihmisten vuokravelan syntyyn vaikuttavat niin yhteiskunnalliset rakenteelliset tekijät kuin yksilön valinnat ja elämäntilanteet. Raportissa pyrimme avaamaan vuokravelkatilanteiden monisyistyyttä kuvitteellisten case-esimerkkien avulla. Julkaistu 7.6.2023.
Kuntouttavan vankityön raportti 2023 (pdf)
Kuntouttava vankityö on tarkoitettu helsinkiläisille miespuolisille vangeille, jotka ovat osallistuneet päihdekuntoutukseen vankilassa tai aikaisemmin siviilissä. Raportti esittelee yksikön toimintaa ja tavoitteita vuonna 2023. Julkaistu 4.4.2024.
Kuntouttavan vankityön raportti 2022 (pdf)
Kuntouttava vankityö on tarkoitettu helsinkiläisille miespuolisille vangeille, jotka ovat osallistuneet päihdekuntoutukseen vankilassa tai aikaisemmin siviilissä. Raportti esittelee yksikön toimintaa ja tavoitteita vuonna 2022. Julkaistu 7.3.2023.
Mielenterveyspalvelut katutasolla (pdf)
Etsivän lähityön, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden näkemyksiä mielenterveyspalveluiden saavutettavuudesta Helsingissä vuonna 2023.
Raportti käsittelee Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan Asumis-, kriisi- ja päihdepalveluissa ja Asumisen tuki -yksikössä (ASTU) toimivan jonotyöryhmän moniammatillista ja jalkautuvaa asunnottomuustyötä. Julkaistu 22.1.2024.
Tilapäinen asuminen 2023–2024 (pdf)
Tilapäisen asumisen työryhmän raportti esittelee tilapäisen asumisen tilastoja Helsingissä aikaväliltä 10/2023–2/2024. Julkaistu 7.5.2024.