Kasvatus ja koulutus
Helsingin kaupunki on vakuuttanut tapaturmien varalta kaikki koululaiset, jotka opiskelevat kaupungin kouluissa.
Vakuutus on voimassa koulussa, koulumatkoilla ja koulun ulkopuolisen toiminnan aikana. Koulun ulkopuolista toimintaa ovat esimerkiksi urheilutapahtumat, retket, opintokäynnit ja leirikoulut. Vakuutus ei kata oppilaiden henkilökohtaista omaisuutta.
Koulun kansainväliseen toimintaan liittyvien matkojen ajaksi oppilaille otetaan matkavakuutus, johon sisältyy myös matkatavaravakuutus.
Tapaturmat hoidetaan julkisen terveydenhuollon piirissä.
Kaupunkiympäristö
Sinulla voi olla oikeus vahingonkorvaukseen kaupungilta, jos vahinkosi on tapahtunut esimerkiksi
- kadulla, puistossa tai muulla vastaavalla yleisellä alueella
- kiinteistön alueella, joka kuuluu kaupungille (esimerkiksi kunnan päiväkodit ja koulut).
Kaupunkiympäristön toimiala korvaa ainoastaan vahingot, jotka johtuvat laiminlyönnistä tai virheistä kaupungin toiminnassa.
Vahingonkorvausvastuu vaihtelee alueittain ja vahingon sattumisen paikasta riippuen
Esikaupunkialueilla kunnossapidosta huolehtii yleensä kaupunki, mutta kantakaupungissa osa tehtävistä kuuluu kiinteistölle. Tämä vaikuttaa tahoon, jolta vahingonkorvausta voi vaatia.
- Havainnekuva katualueen ylläpidon vastuun jakautumisesta (pdf)
- Kartta kunnossapidon kokonaisvastuualueesta (pdf)
Kiinteistön tehtäviä ovat esimerkiksi:
- kiinteistön viereisen jalkakäytävän liukkaudentorjunta
- tontin sisäänajokohdan ja pelastustien liukkaudentorjunta
- tontilta kadulle valuvien jäätyvien sulamisvesien liukkaudentorjunta.
Poikkeukset vastuisiin:
- Raitiotiekiskoista ja niiden välisestä alueesta vastaa Kaupunkiliikenne Oy.
- Viemärikaivon (umpinaisista) kansista vastaa Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY.
- Työmaa-alueilla tapahtuneet vahingot kuuluvat työstä vastaavalle.
Näin vaadit vahingonkorvausta kaupunkiympäristön toimialalta
Jotta voimme selvittää, voitko saada korvausta, täytä Vahingonkorvausvaatimuslomake. Maksa vahingosta aiheutuneet kulut ensin itse ja hae niistä korvausta jälkikäteen toimittamalla tositteet kaupungille.
-
On tärkeää, että täytät lomakkeen huolellisesti
- merkitse vahinkopaikka tarkasti karttaan
- kerro mahdollisimman tarkasti vahinkotapahtumasta ja liitä mukaan mahdolliset valokuvat vahinkopaikasta ja vahingosta sekä muut asiaan liittyvät selvitykset.
-
Toimita lomake ja liitteet Helsingin kaupungin kirjaamoon
Toimita lomake sähköpostitse osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) tai postitse osoitteeseen PL 10, 00099 Helsingin kaupunki. Voit myös myöhemmässä vaiheessa lähettää lisätietoja asiaasi liittyen.
-
Käsittelemme vahingonkorvausvaatimukset saapumisjärjestyksessä
Käsittelyaikamme on noin 4–6 kuukautta. Yksittäistapauksissa käsittelyaika voi kuitenkin vaihdella.
-
Saat asiassasi päätöksen, joka on perusteltu
Korvaamme vahingot, jotka johtuvat laiminlyönnistä tai virheistä kaupungin toiminnassa. Suurimmassa osassa vahinkotapauksissa kaupunki ei ole korvausvelvollinen tuottamuksen puuttuessa.
Kulttuuri ja vapaa-aika
Näin vaadit vahingonkorvausta kulttuurin ja vapaa-ajan palveluissa
-
Vahingon korvaamista kannattaa hakea ensisijaisesti vahinkoa kärsineen omasta vakuutuksesta.
Jos vahinkoa kärsineellä ei ole vakuutusta tai et hae vahingon korvaamista vakuutuksesta muista syistä, voit esittää vahingonkorvausta koskevan vaatimuksen kaupungille.
-
Täytä vahingonkorvausvaatimuslomake vahinkoa koskevilla tiedoilla
Voit tehdä myös vapaamuotoisen hakemuksen, mutta oheisen lomakkeen käyttäminen on suositeltavaa.
Vahingonkorvauslomake (PDF)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
-
Toimita allekirjoitettu lomake ja liitteet Helsingin kaupungin kirjaamoon:
Toimita lomake sähköpostilla osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) tai postitse osoitteeseen PL 10, 00099 Helsingin kaupunki.
Lisätietoja antaa:
Kirsi Hietanen, kirsi.hietanen@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman), lakimies, kulttuuri ja vapaa-aika
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Jos Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijä on aiheuttanut sinulle tai omaisellesi vahinkoa toimiessaan työtehtävässään, voit hakea vahingonkorvausta kaupungilta. Korvattavia vahinkoja ovat ensisijaisesti esinevahingot.
Näin vaadit vahingonkorvausta sosiaali- ja terveyspalveluissa
-
Täytä korvaushakemus huolellisesti
-
Lähetä täytetty lomake suojatun sähköpostin liitteenä kaupungin kirjaamoon
Lähetä lomake suojatun sähköpostin liitteenä kirjaamoon(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Voit myös tulostaa ja täyttää lomakkeen ja viedä sen Helsingin kaupungin kirjaamoon.