Helsingin kaupunki ja kaupungille palkkajärjestelmän toimittanut Sarastia Oy ovat käyneet läpi järjestelmän suorituskykyyn ja käytettävyyteen liittyviä korjaustarpeita.
”Palkkajärjestelmän käytettävyydessä on ollut haasteita, joihin etsimme Sarastian kanssa yhdessä ratkaisut ja aikataulut. Yhteistyötä konkreettisesti terävöitetään niin, että ratkaisut ja aikataulut sekä vastuulliset henkilöt tunnistetaan ja etenemistä raportoidaan sekä henkilöstölle että johdolle”, sanoo henkilöstöjohtaja Nina Gros.
“Palkanmaksu isossa organisaatiossa on kokonaisuus, joka edellyttää palkanmaksuprosessin monen eri osa-alueen yhteistyötä. Me Sarastiassa keskitymme parantamaan järjestelmän ominaisuuksia. Teemme parhaamme tukeaksemme Helsinkiä ongelman ratkaisemisessa”, sanoo puolestaan Sarastia Oy:n toimitusjohtaja Mika Kantola.
Palkkavirheiden havaitsemista pyritään parantamaan uudella käyttöönotettavalla palkantarkastus-sovelluksella, jolla vähennetään palkka-ajoon päätyvien virheiden määrä.
Järjestelmän suorituskykyä parannetaan siten, että palkkojen tarkastusajot ja varsinaiset palkka-ajot sujuvat nopeammin. Tämä mahdollistaa sen, että palkkasihteereille jää enemmän aikaa tarkastaa palkkoja ja korjata palkkavirheitä virka-aikoina.
Palkkalaskelmien luettavuutta kehitetään ja ohjeistusta parannetaan. Palkkalaskelman luettavuuden parannus otetaan asteittain käyttöön lokakuussa. Palkkalaskelmat saa jatkossa myös suoraan verkkopankin kautta. Palkkalaskelma näyttää samalta Sarastia-järjestelmässä ja verkkopankissa.
Sarastian palkkajärjestelmän käytettävyyttä parantavia toiminnallisuuksia saadaan käyttöön tämän ja ensi vuoden aikana Helsingin kaupungin määrittelemässä prioriteettijärjestyksessä. Helsingin kaupungin ja Sarastian yhdessä sopimat kehitystoimenpiteet edistävät osaltaan sitä, että järjestelmästä tulee parempi myös muille sitä käyttäville julkisen sektorin toimijoille.