Sympaattiset kettuhahmot kuten Retki-kettu, Kokki-kettu ja Keksijä-kettu ovat johdatelleet pieniä oppijoita kestävän tulevaisuuden pariin jo useamman vuoden Helsingin päiväkodeissa, ja nyt ketut jatkavat työtään kaupungin peruskouluissa.
Koulujen tukena kestävän tulevaisuuden kasvatuksessa on lukuvuoden rytmissä etenevä Kettu-kirja, jonka tehtävät ja tarinat johdattavat tutkimaan ja pohtimaan kestävyyteen liittyviä ilmiöitä sekä omia toimintatapoja ja valintoja.
− Ketut eivät tarjoa valmiita vastauksia, vaan lapset pääsevät itse pohtimaan ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja keksien, tutkien ja leikkien. Samalla mietitään, miten omassa arjessa voi toimia kestävästi, kertoo toinen kirjan kirjoittajista ja kettuhahmojen luojista, Roihuvuoren ala-asteen koulun opettaja Jasmine Gustafsson.
Koulut voivat hyödyntää myös Helsingin kaupungin omaa lisätyn todellisuuden mobiilipeliä, jossa esimerkiksi Sportti-Kettu ohjaa retkelle lähiympäristöön tutkimaan, onko koulun lähellä metsää tai niittyä, tai entäpä kierrätyspistettä – ja toki sporttista hahmoa kiinnostaa myös lähistön liikuntapaikat.
Toiveikkuutta ja tulevaisuuden tekemistä
− Kestävä tulevaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki hyvä säilyy hyvänä myös tulevaisuudessa – näin hienosti tiivistivät Paloheinän ala-asteen koulun ekaluokkalaiset Venla, Ellen, Peppi ja Saana sen, mistä kestävässä tulevaisuudessa on kyse.
Jasmine Gustafsson kertoo, että Kettu-kirja ja koko kestävän tulevaisuuden kasvatuksen malli perustuvat toivon pedagogiikkaan. Se muistuttaa siitä, että jokainen meistä on tulevaisuudentekijä.
− Kestävän tulevaisuuden kasvatuksella on valtava potentiaali saada aikaan näkyviä, todellisia vaikutuksia tulevaan. Kokemukset toiminnasta kestävän tulevaisuuden hyväksi mahdollistavat kasvun aktiivisiksi kansalaisiksi, joilla on toiveikkuutta, rohkeutta ja valmiuksia pyrkiä yhdessä kohti parempaa tulevaisuutta, hän jatkaa.
−Toiveikkuuden vahvistaminen on erityisen merkityksellistä ajassa, jossa lapset ja nuoret joutuvat kohtaamaan arjessaan lukuisia tulevaisuuden uhkakuvia. Siksi työ kestävän tulevaisuuden kasvatuksen parissa on ensiarvoisen tärkeää, Gustafsson summaa.
Jokainen meistä on tulevaisuudentekijä.