Kiitollisuudella, Manta – helsinkiläisten runo Havis Amandalle

Nousin merestä
pronssiin valettuna ja paljaana
siitä on jo 116 vuotta
kun heräsin eloon
en Villen pajalla Pariisissa
vaan kotona
täällä Helsingissä
teidän keskellä
ja mitä kaikkea olen saanut nähdä
miten minua on katsottu
kaikkina aikoina
ovat katseet kertoneet ajasta.

Ne taulut ja laulut
runot, ilot
kiistelyt ja juhlat
te olette tehneet ne
eikä meitä enää
voi erottaa mikään
vaihtuvat vuodenajat
tai vuosisadat
minun katsoessa menneeseen
ja tulevaan samalla
pohdin joskus hiljaisina
aamuyön tunteina
kun edes lehdenjakaja
ei liiku Espalla
miten onnekas olen
kun saan teidät tuntea
paremmin kuin tiedättekään
olen ollut täällä riittävän pitkään
nähnyt vallankumouksen
sotien kauheuden
lakitukset ja kultajuhlat
pommikoneet taivaalla
jäätelöjä kärkkyvät lokit
norsut janoisina altaalla
turistit kamerakaulaiset
hilpeät teekkarit
olen nähnyt myös hevoset
sporat ja autot
keskustan hiljaiset
sekä raikuvat hetket.

Olen nähnyt alastoman ihmismeren
ja merileijonilla ratsastajat
ratsupoliisit ja juhlakulkueiden fanfaarit.

Olen nähnyt aamulla hitaasti heräävän torin
haitaristit ja markkinat
kuinka aina lopulta
illalla kauppiaat purkavat kojunsa
vain jotta
kaikki voi alkaa pian alusta.

Olen nähnyt ensisuudelmat
ja yksinäistä
hiljaista pettymystä
kun ensitreffeille
ei tullakaan paikalle.

Olen nähnyt monta kertaa
hetken jolloin rakastuneet
ymmärtävät olevansa sitä
miten raitiovaunut katoavat
kulman taakse
aina lopulta takaisin palaten.

Olen nähnyt ylpeydestä
ja surusta liehuavat liput
kuinka toiset heittävät ylimääräisen kolikon
tai sen ainoan
toivoen jotakin hyvää
ja sen miten toiset
poimivat ne kolikot
tarpeeseen
tai jotakin hyvää ostaakseen.

Ja joka päivä
minä edelleen katselen
yhä paremmin teidät tuntien
yhä enemmän luottaen
kaikkeen siihen hyvään
mihin me yhdessä pystytään
tiedän teidän pitävän minusta
ja tästä kaupungista huolta
sillä vain henkeni
on ikuisesti nuori
ei enää niinkään
tämä pronssinen ulkokuori
ja silti edelleen
saan voimani teistä
tietäen että olemme yhdessä
te
minä
me
tämä kaupunki
joka elää muuttuen
ja samana aina säilyen
meidän kaikkien yhteisenä
kotina aaltojen äärellä.

- Harri Hertell

Muistoja Havis Amandasta vuosien varrelta