Perjantaina 26.8. vietetään kouluruokapäivää, ja juhlitaan maksutonta kouluruokaa, jota on Helsingissä tarjottu tänä vuonna 79 vuoden ajan. Juhlapäivän kunniaksi Palvelukeskus Helsingin kouluravintoloissa on lounaan yhteydessä tarjolla jälkiruokana marjakiisseliä.
Palvelukeskus Helsingin tuotannon suunnittelun ja ohjauksen kehityspäällikön Eeva Lappalaisen mukaan kouluruoka on oman juhlapäivänsä ansainnut.
– Maksuton kouluruoka on koko maailmassa ainutlaatuinen palvelu, jota suomalaisperheet arvostavat. Kun muualla maailmassa kouluihin pakataan mukaan omia eväitä tai syödään lounaaksi kylmää välipalaa, meillä huoltajat voivat luottaa siihen, että kouluissa oppilas saa päivittäin monipuolisen, lämpimän aterian, sanoo Lappalainen.
Vaikka kouluruoka on muodostunut jo tietynlaiseksi itsestäänselvyydeksi, jota ei välttämättä tulla ajatelleeksi, uskoo Lappalainen, että etenkin näin elokuussa monessa perheessä kiitellään arjen, koulun ja kouluruokailun alkamista.
– Muistan itsekin, miten tervetullut arjen - ja maksuttoman kouluruoan - alkaminen oli kesän ruuanlaittorumban jälkeen lasten ollessa pieniä, hän nauraa.
Puuroista ja velleistä kalapuikkoihin ja tortillaan
Helsingin kouluruoan kehitykseen ovat vuosien saatossa vaikuttaneet monet seikat taloudesta maailman tilanteeseen sekä muuttuneista makutottumuksista raaka-aineiden saatavuuteen. Asiakasmäärät ovat suuria, sillä Palvelukeskus Helsinki valmistaa aterian päivittäin noin 44 000 helsinkiläisoppilaalle.
Historian alussa kouluissa tarjottava lounas koostui pääasiassa puuroista ja velleistä. Nyt tarjolla saattaa olla esimerkiksi pitsaa tai tortilloja ja niiden rinnalla myös perinteisempiä kotiruokia, kuten kalapuikkoja tai makaronilaatikkoa. Joka päivä Palvelukeskus Helsingin kouluravintoloissa on tarjolla kaksi lämmintä lounasvaihtoehtoa salaattipöytineen ja ruokajuomineen.
Lappalainen suosittelee, että perheissä keskusteltaisiin, mitä koulussa on päivän aikana syöty ja miten ruoka maistui. Kiinnostus viestii kouluruoan arvostuksesta myös oppilaalle. Omaa koululaista on myös aika ajoin hyvä muistuttaa, miksi koululounasta ei kannata korvata esimerkiksi lähikaupan antimilla.
– Kouluruokien reseptit on mietitty tuotekehityksessämme huolella ja jokainen ruoka täyttää kasvavan koululaisen ravitsemussuositukset. Myös ruokalistat suunnitellaan monipuolisiksi. Mikäli lapsi syö koulussa, voi kotiväki olla huoletta sen suhteen, onko ruoka terveellistä tai saako siitä tarpeeksi kaikkea. Jos lautaselle kootaan ruokaa lautasmallin mukaan, virtaa riittää aina seuraavaan ateriaan asti, hän vakuuttaa.
Oppilaat ovat kouluruoan tärkein asiakasryhmä, ja heitä halutaan myös kuulla kouluruoan kehitystyössä. Uudet reseptit testataan pääsääntöisesti aina oppilaista koostuvissa makuraadeissa ennen ruokalistoille päätymistä ja kaikkia ruokia kehitetään palautteen perusteella.
– Jos jokin ruoka saa kovasti huonoa palautetta, reagoimme siihen tuotekehityksessämme heti ja mietimme keinoja tuotteen kehittämiseksi. Kaikki kouluruoat eivät ymmärrettävästi ole jokaisen mieleen, mutta kannustan silti maistamaan uusia makuja ennakkoluulottomasti, sillä vain syömällä niistä voi oppia pitämään. Monipuolisella syömisellä on kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia tulevaisuuteen, muistuttaa Lappalainen.
Kokeile kouluruokapäivän jälkiruokaa, marjakiisseliä myös kotona tuotekehityksemme reseptillä.