Miten kaupunki voi varmistaa, että kaikilla nuorilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet toteuttaa itseään ja unelmiaan? Tähän kysymykseen oli vastaamassa yli 60 helsinkiläistä nuorta 23. syyskuuta Helsingin kaupungintalolla järjestetyssä Euroopan nuorison teemavuoden seminaarissa. Nuorten ideat viedään seuraavaksi kaupungin segregaation torjumista edistävän työryhmän kuultavaksi.
Kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyarin yhdessä Opetushallituksen, Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa koolle kutsuman seminaarin tavoitteena oli saada nuorten ääni kuuluviin ja nuorilta tulevat ehdotukset osaksi Helsingin kaupungin eriarvoisuuden vastaista työtä.
”Minulle eriarvoisuuden torjuminen on yksi tärkeimmistä tehtävistäni apulaispormestarina. Kaikkialla Helsingissä tulee voida elää hyvää ja tasapainoista elämää, asuinalueesta, koulusta tai yksilön taustasta riippumatta. Eriarvoisuuden torjumiseksi tulee kuulla aidosti myös nuorten näkemyksiä ja ehdotuksia”, painotti Razmyar.
Seminaari järjestettiin osana Opetushallituksen koordinoimaa Euroopan nuorison teemavuotta.
”Euroopan nuorison teemavuonna Euroopan komissio haluaa vahvistaa nuorten positiivisia tulevaisuuden näkymiä. Nuoret ovat uhranneet elämästään muita ikäluokkia enemmän pandemian aikana. Nyt on aika näyttää, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa omaan ympäristöönsä ja omaan tulevaisuuteensa”, korosti Anna Peltoniemi Opetushallituksesta.
Ideoita yhdenvertaisuutta tukevista festareista nuorten ajanviettopaikkojen lisäämiseen
Aiheeseen tutustuttavan alustuksen jälkeen nuoret jaettiin pienryhmiin, joissa opetushallituksen ja kaupungin fasilitaattoreiden ohjauksessa pohdittiin syitä ja ratkaisuja eriarvoistumiseen.
Nuoret nostivat keskusteluissa esiin muun muassa asuinalueiden ja koulujen välisen eriarvoisuuden, rasismin, opettajien ja perheiden tarvitseman tuen sekä nuorten turvalliset ajanviettopaikat ilta- ja yöaikaan. Huolta herätti myös nuorten päihde- ja digiriippuvuus sekä ammattikoululaisten kohtaama arvostuksen puute.
Seminaarin osallistujat äänestivät esitellyistä ehdotuksista suosikkinsa. Kolmannelle sijalle nousi ehdotus rasisminvastaisen ja yhdenvertaisuutta tukevan musiikkifestivaalin ja kampanjan toteuttamisesta, joka toisi erilaisia nuoria yhteen positiivisessa hengessä.
Toiselle sijalle äänestettiin ehdotus ammatillisen koulutuksen arvostuksen nostamisesta ja asettamisesta samalle viivalle lukioiden kanssa. Tätä tukisi esimerkiksi penkkarien tai vanhojen tanssien kaltaisten perinteiden luominen myös ammatillisiin oppilaitoksiin.
Voittajaksi valittiin ehdotus yökahviloiden ja muiden turvallisten illanviettopaikkojen lisäämisestä nuorille. Ehdotuksessa todettiin yökahviloiden vähentävän yksinäisyyttä ja eriarvoisuutta ja lisäävän asuinalueiden turvallisuutta.
Nuorilta positiivista palautetta: Tällaista lisää!
Seminaarista kerätyn palautteen perusteella suurin osa nuorista oli kokenut seminaarin hyödylliseksi ja haluaisi jatkossakin osallistua vastaaviin tilaisuuksiin.
Stadin ammatti- ja aikuisopistosta useamman ryhmän kanssa tilaisuuteen osallistunut opiskelijatoiminnan ja osallisuuden asiantuntija Katriina Turunen piti myös tärkeänä, että erilaisista taustoista tulevia opiskelijoita aidosti kuullaan.
”Tilaisuuden teema oli erittäin tärkeä, joten nuorten innostaminen mukaan oli helppoa. Meillä Stadin AO:ssa on valtava osaajapotentiaali moninaisista taustoista johtuen. Opiskelijoistamme löytyy esimerkiksi kokemusasiantuntijoita useisiin eri teemoihin. Seminaarissakin helmet löytyivät sieltä, missä eriarvoistuminen oli koettu omassa elämässä, jolloin sen ratkaisemiksi haluttiin löytää käytännönläheisiä keinoja. Ja ratkaisuehdotukset olivatkin todella upeita!”
Seuraavaksi nuorten ideat esitellään kaupunkitasoisessa segregaation ehkäisyn ohjelmaryhmässä sekä muissa kaupungin eriarvoisuuden torjumiseen ja lasten ja nuorten osallisuuteen keskittyvissä työryhmissä.
Seminaari järjestettiin yhdessä Helsingin kaupungin, Opetushallituksen, Euroopan parlamentin Suomen-toimiston ja Euroopan komission Suomen-edustuston kanssa.
Lue lisää
Euroopan nuorison teemavuosi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Kuvat: Maija Petäjä