Palvelukeskus Helsinki selvittää yhdessä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa tyytyväisyyttä ruokapalveluihin helsinkiläisissä peruskouluissa, lukioissa ja oppilaitoksissa 26.9. – 7.10.
Kysely toteutetaan sähköisenä kyselynä yhteensä noin 120 koulussa ja oppilaitoksessa, joissa Palvelukeskus Helsinki tuottaa ruokapalveluja. Kyselyyn voivat vastata sekä koulujen ja oppilaitosten oppilaat, opettajat ja muu ruokaileva henkilökunta, yhteensä noin 50 000 asiakasta.
— Toivomme että mahdollisimman moni vastaisi kyselyyn, sillä sen kautta näemme, miten tyytyväisiä oppilaat ja koulujen henkilökunta on ruokapalveluihimme ja missä meillä on kehitettävää. Tulokset vaikuttavat osaltaan esimerkiksi koulujen ja oppilaitosten ruokalistan rakentumiseen, kertoo asiakkuuspäällikkö Marianna Mäenpää.
— Kysymme myös lempiruokia ja vastauksia hyödynnämme muun muassa toiveruokaviikon menun laatimisessa. Kannattaa siis vastata, Mäenpää vinkkaa.
Asiakastyytyväisyyskyselyyn voi vastata koulu- ja oppilaitosravintoloissa löytyvän linkin kautta tai rehtorin välittämästä Wilma-viestistä, jossa on linkki kyselyyn.
Palvelukeskus Helsinki tuottaa koulujen, lukioiden ja oppilaitosten ruokapalveluja yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa.