Helsinki laatii parhaillaan suunnitelmia pyöräliikenteen viitoituksen parantamiseksi. Nykyisen pyörätieverkon seuraamisessa tiedetään olevan haasteita, ja yksi nopeimmin toteutettavista ja kustannustehokkaista keinoista vastata haasteeseen on rakentaa laadukas viitoitusjärjestelmä. Ensimmäiset viitoitukset toteutetaan Lauttasaareen.
Laadukkaassa viitoitusjärjestelmässä pyörällä liikkuva voi nähdä risteyksestä jatkettavan suunnan liikennemerkistä jo ennen risteystä. Liikennemerkkien sisältönä ovat yleensä:
-
nuolikuvio, joka kertoo risteyksestä jatkettavan suunnan,
-
kohde,
-
etäisyys kohteeseen ja
-
mahdollinen symboli. Symbolina voi olla baanan numerotunnus, aseman tunnus tai muu vastaava tunnuksella kuvattava kohde tai reitti.
Baanaverkko sisältää pyöräliikenteen laadukkaimmat reitit. Baanaverkon reitit ovat numeroituja. Numerointi osoitetaan liikennemerkeissä symbolilla. Symbolit auttavat pyörällä liikkuvaa pysymään reitillä.
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen viitoitus toteutetaan Lauttasaareen
Lauttasaaren toteutuksen osana arvioidaan kahta eri tekstikokoa. Tekstikoko vaikuttaa yhtäältä merkin luku- ja havaittavuusetäisyyteen ja toisaalta liikennemerkin kokoon. Viitoitukseen voi tutustua Lauttasaaren alueella 1.9.2022 alkaen.
Suunnittelutyö on muutoin käynnistynyt itäisestä Helsingistä, josta alkaen viitoitus laajenee koko kaupungin alueelle. Viitoitus rakennetaan pääsääntöisesti baana- ja pääreittiverkolle. Uusi viitoitus kattaa koko kaupungin vuosien 2022–2025 aikana.