Tapulikaupungin ja Puistolan asemanseudulle valmistellaan suunnitteluperiaatteita

Tapulikaupungin ja Puistolan asemanseudulle laaditaan täydennysrakentamisen suunnitteluperiaatteet ohjaamaan alueen asemakaavoitusta.
Kuva Tapuliaukiosta.

Tapulikaupungin
ja Puistolan asemanseudulle laaditaan täydennysrakentamisen
suunnitteluperiaatteet ohjaamaan alueen asemakaavoitusta.
Uudistamisen lähtökohta on asemanseudun tiivistäminen yleiskaavan ja kaupunkistrategian tavoitteiden mukaisesti. Suunnitteluperiaatteiden tarkastelualue sisältää sekä Tapulikaupungin että Puistolan alueita. Suunnitteluperiaatteita esitellään verkkoasukastilaisuudessa 14. syyskuuta 2022. Suunnittelun lähtökohtia voi kommentoida myös verkossa Kerrokantasi-kyselyssä 26. syyskuuta asti.

Tapulikaupungin ja Puistolan suunnitteluperiaatteet ohjaavat alueen asemakaavoitusta. Suunnitteluperiaatteissa käsitellään yleispiirteisesti muun muassa asumista, liikkumista ja viheralueita. Suunnitteluperiaatteilla ja asemakaavanmuutoksilla pyritään tarjoamaan lisää mahdollisuuksia monimuotoiselle asumiselle, joka ottaa huomioon alueen ominaispiirteet. Uudis- ja täydennysrakentaminen monipuolistavat asuntokantaa radan molemmilla puolilla ja parantavat mahdollisuuksia asunnonvaihtoon elämäntilanteen ja tarpeiden muuttuessa.

Suunnitteluperiaatteet on tarkoitus viedä kaupunkiympäristölautakunnan päätettäväksi talvella 2022–2023. Lautakunnan hyväksynnän jälkeen periaatteet muodostavat kokonaiskuvallisen näkemyksen ja ohjeistuksen tuleviin asemakaavoihin ja toimivat julkisten alueiden suunnittelun ohjeena. Periaatteet eivät käynnistä suunnittelua automaattisesti. Yksityisiä tontteja ryhdytään kehittämään ensisijaisesti tontinomistajan aloitteesta.

Suunnitteluaineistoon voi tutustua 5.9.–26.9.2022 verkkosivuilla hel.fi/suunnitelmat.

Osallistu suunnitteluun – kerro mielipiteesi Kerrokantasi-kyselyssä ja tule kuulolle verkkoasukasiltaan

Suunnittelun lähtökohtiin voi tutustua tarkemmin Kerrokantasi-verkkokyselyssä ja suunnitelmia voi kommentoida 5.9.–26.9.2022 välisenä aikana. Vastauksia toivotaan kaikilta alueella ja ympäristössä liikkuvilta – niin asukkailta, työntekijöiltä kuin muilta alueen tuntevilta. Kyselyyn pääsee osoitteessa: kerrokantasi.hel.fi/tapulikaupunki-puistola(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).

Tapulikaupungin ja Puistolan suunnitteluperiaatteita esitellään ja niistä voi keskustella verkkoasukasillassa keskiviikkona 14.9. kello 18.30. Linjoille voi liittyä 18.15 alkaen ja tapahtuman liittymislinkki löytyy osoitteesta hel.fi/asukastilaisuudet.

Tapulikaupungin ja Puistolan suunnitteluperiaatteita esitellään myös tiiviisti keskiviikkona 12.10. osana alueellista Uutta Koillis-Helsinkiä -tilaisuutta. Tilaisuus pidetään verkossa. Ohjelma alkaa klo 17.30. Tilaisuuden ohjelma, liittymislinkki (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)ja muut ohjeet löytyvät verkosta osoitteesta hel.fi/asukastilaisuudet.