Viime vuonna julkaistusta Minecraft-Helsinki3D+ kaupunkimallista on kehitetty uusi versio, jossa voi ottaa virtuaalisesti haltuun koko kaupungin. Päivitetyn pelimaailman suunnittelussa hyödynnetyn kolmioverkkomallin ansiosta mukana on rakennusten lisäksi myös muita kaupunkiin kuuluvia elementtejä, kuten kaupungin puusto sekä risteilylaivoja. Monipuolista peliympäristöä on mahdollista hyödyntää myös kouluissa, esimerkiksi paikallismaantiedon opetuksessa.
Minecraft on suosittu, kaikenikäisille sopiva avoin pelimaailma. Minecraftissa voi tutkia ja muokata kuutiomaailmoja, joissa luovuudella ei ole rajoja. Helsingin Minecraft-kaupunkimallissa kuution särmän pituus vastaa yhtä metriä, joten mittasuhteiltaan Minecraft-Helsinki vastaa todellisuutta niin pitkälle kuin kuutiomaailman teknologia sallii.
Minecraftatussa Helsingissä pääsee vuorovaikuttamaan kaupunkiympäristön kanssa
Vuonna 2020 julkaistu ensimmäinen Minecraft-Helsinki3D+ tarjosi käyttäjille mahdollisuuden seikkailla Helsingin ydinkeskustassa. Uusi malli tarjoaa aiempaa laajemman ja todenmukaisemman version virtuaalisesta Helsingistä, jossa käyttäjien on mahdollista esimerkiksi suunnitella omia reittejä julkiselle liikenteelle. Uuden Minecraft-Helsingin luonut Helsinki3D+ -tiimin siviilipalvelusmies Pietari Niinimäki kertoo, että palaute päivitetystä kaupunkimallista on ollut positiivista.
- Alkuperäisen Minecraft-Helsingin luomiseen innosti se, että kaupunkimalli tekee kaupunkiympäristöstä helpommin lähestyttävän kokonaisuuden etenkin nuoremmalle yleisölle. Käyttäjät ovat etsineet ahkerasti omia kotitalojaan ja toisaalta kokeilleet, miltä kaupunkimaisema näyttäisi, jos sieltä poistaisi tuttuja rakennuksia, Niinimäki sanoo.
Minecraft-Helsinki3D+ -kaupunkimalli soveltuu hyvin opetuskäyttöön. Kaupunkimallissa tuttua kaupunkiympäristöä on mahdollista muokata mitä mielikuvituksellisemmin tavoin. Pelimaailman monet käyttömahdollisuudet tarjoavat tilaisuuden oppia esimerkiksi arkkitehtuurista ja Helsingin historiasta.
- On hienoa, että myös Minecraft-sukupolvi saadaan mukaan kaupunkimallien maailmaan. Toivottavasti joku saa tästä kipinän opinnoille ja työuralle kiehtovien digitaalisten kaupunkien parissa, Helsinki 3D+:n projektipäällikkö Jarmo Suomisto sanoo.
Helsingin avoimia kaupunkimalleja hyödynnetään niin kaupungin omissa palveluissa kuin kansainvälisesti
Avoimen kaupunkitietomallin avulla rakennettu Minecraft-Helsinki on vain yksi esimerkki kaupunkimallin käytöstä. Visuaalisesti korkeatasoinen kolmioverkkomalli tarjoaa mahdollisuuden tehdä erilaisia analyyseja, kuten tutkia energiankäyttöä tai liikenteen ympäristövaikutuksia. Näin eri vaihtoehtojen lopputuloksia voi simuloida virtuaalisesti ennen lopullista päätöksentekoa.
Helsingin avoimia kaupunkimalleja hyödynnetään myös ulkomailla. Jarmo Suomisto on tyytyväinen avointen kaupunkimallien saavuttamaan näkyvyyteen Suomen ulkopuolella, sillä niitä on käytetty erityisesti eurooppalaisissa teknillisissä korkeakouluissa opetuksessa ja tutkimuksessa. Kuluneen viiden vuoden aikana Helsingin 3D-mallia on ladattu yli 12 000 kertaa ympäri maailmaa.
Uusi Minecraft-kaupunkimalli on koodattu täysin uudella ohjelmistolla, joka perustuu täysin kuvaamalla muodostettuun 3D-malliin. Poikkeuksellisen tarkan mallin ohjelmisto on julkaistu avoimena lähdekoodina Helsingin Githubissa, jolloin myös muut kaupungit voivat luoda virtuaalisen Minecraft-version kolmioverkkomallin pohjalta.
Mallin voi ladata täältä(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Lyhyt videoesitys mallista(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)