Viisas varautuu häiriötilanteisiin

Oletko varautunut sähkö- ja vesikatkoihin? Tiedätkö miten toimia häiriötilanteissa? Sisäministeriö on julkaissut kaikille kansalaisille tarkoitetun häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumisen oppaan.
Sähköjohtoja sähkötolpassa.
Asukkailla tulee olla tietotaitoa selvitä esimerkiksi myrskyn aiheuttamasta sähkökatkosta, johon voi liittyä tulvia, poikkeuksia liikenteessä sekä maksamisen ja tietoliikenteen häiriöitä. Kuva: Tero Lahti

Valtakunnallisessa Suomi.fi-verkkopalvelussa julkaistiin marraskuussa häiriö- ja kriisitilanteisiin varautumisen opas, joka neuvoo suomalaisia toimimaan poikkeuksellisissa tilanteissa. Niin asukkaiden, taloyhtiöiden, yritysten kuin muidenkin tulisi pitää tietotaitonsa ajan tasalla erilaisia tilanteita varten.

– Monenlainen varautuminen on myös kaupungin normaalia toimintaa, jota teemme laajassa yhteistyössä viranomaisten ja kumppaneiden kanssa. Kaupungilla on valmius hoitaa palvelut mahdollisimman normaalisti poikkeuksellisissakin tilanteissa, ja koulutamme henkilöstöämme aktiivisesti, sillä on viisautta varautua, toteaa kansliapäällikkö Jukka-Pekka Ujula.

Esimerkiksi myrsky voi katkaista sähköt ja aiheuttaa tulvia sekä haitata liikkumista. Myös tulipalot ja vaarallisten aineiden onnettomuudet ovat esimerkkejä tilanteista, joissa tulisi osata toimia oikein. Lisäksi on hyvä varautua netin ja pankkipalveluiden toimintahäiriöihin sekä pitää kunnossa älylaitteidensa tietoturva. Kaupunkilaisilla pitäisi myös olla aina saatavilla kotivara, johon kuuluu muun muassa vettä, ruokaa, lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita 72 tunniksi.

Taloyhtiöillä tulee olla ajantasainen pelastussuunnitelma, jonka asukkaat tuntevat. Jos taloyhtiössä on väestönsuoja, on useiden asukkaiden syytä osata ottaa suoja käyttöön ja opastaa muita. Taloyhtiöiden turvallisuudesta vastaavat hallitus, isännöitsijä ja huoltoyhtiö, mutta asukkaiden yhteisellä toiminnalla on suuri merkitys.

Helsingissä on noin 5 500 väestönsuojaa. Suurin osa niistä on yksityisissä kiinteistöissä olevia talosuojia. Lisäksi on suuria kallioväestönsuojia, joiden sijainnit näkee Helsingin kaupungin palvelukartasta.
Väestönsuojat Palvelukartalla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Myös keskustan metroasemat toimivat väestönsuojina. Hätätilanteessa voi mennä lähimpään väestönsuojaan. Suojapaikkoja on yhteensä noin 900 000.

– Tämä merkitsee sitä, että Helsingissä on riittävästi väestönsuojia kaikille kaupungissa oleville ihmisille. Kaupunki pitää väestönsuojistaan huolta monin tavoin, kertoo Ujula.

Useat järjestöt antavat väestönsuojelu- ja valmiuskoulutusta kriisien varalle.

Varaa näitä kotiin kolmeksi päiväksi  

  • ruokaa ja vettä kaikille taloudessa asuville, myös lemmikeille  
  • radio ja lamppu, jotka toimivat ilman verkkovirtaa, esim. paristoilla  
  • varavirtalähde ladattuna  
  • välttämättömät lääkkeet  
  • ensiaputarvikkeet  
  • joditabletteja suosituksen mukaan  
  • hygieniatarvikkeita, mm. käsidesiä ja kosteuspyyhkeitä  
  • käteistä rahaa  
  • ilmastointiteippiä ikkunoiden ja tuuletusaukkojen tiivistämiseen