Aamupäivätoiminta

Järjestämme perusopetuksen aamupäivätoimintaa kouluissa ennen oppitunteja 1.-2.-luokkalaisille sekä 3. ja 4. vuosiluokan erityisen tuen oppilaille. Toiminta on vapaaehtoista ja maksutonta.

Aamupäivätoiminta tukee lapsen hyvää koulupäivän aloitusta. Vapaamuotoinen ja osittain ohjattu toiminta voi olla esimerkiksi leikkimistä, pelaamista, ulkoilua, lepäämistä ja lukemista. Toiminnassa painottuvat kaverisuhteet ja vuorovaikutustaitojen kehittyminen.

Koulumme järjestävät aamupäivätoimintaa lukujärjestysten ja koulujen toiminta-aikojen mukaan, klo 8.00-10.00. Toimintaa ei järjestetä koulujen loma-aikana eikä lauantaikoulupäivinä.

Aamupäivätoimintaan ei sisälly koulun tarjoamaa aamupalaa, mutta lapsilla on mahdollisuus nauttia omia eväitä.

Kehitysvammaisilla ja autistisilla koululaisilla on mahdollisuus osallistua aamutoimintaan koko perusopetuksen ajan.

Aamupäivätoimintaan ilmoittautuminen Wilmassa

Wilmaa käytetään kodin ja koulun väliseen yhteydenpitoon. Wilman käyttäjätunnukset saat koululta. Voit ilmoittaa lapsesi aamupäivätoimintaan aikaisintaan elokuussa, kun lukuvuosi on alkanut.

Tietoa verkossa

Aamupäivätoimintaan ilmoittautuminen Wilmassa

Vaatii tunnistautumisen.

Näin ilmoitat lapsesi aamupäivätoimintaan

  1. Kirjaudu Wilmaan.

    Jos sinulla on useampi lapsi Wilmassa, valitse kenet olet ilmoittamassa aamupäivätoimintaan.

  2. Täytä hakemus Wilmassa.

    Valitse Wilman ylävalikosta ”Hakemukset ja päätökset”.

    Valitse "Tee uusi hakemus".

    Valitse "Aamupäivätoimintaan ilmoittautuminen".

    Täytä hakemuksen tiedot ja tallenna.

  3. Odota tarkempia tietoja toiminnasta.

    Kun olet ilmoittanut lapsesi aamupäivätoimintaan tämän ohjeen mukaisesti, saat koululta tarkemmat tiedot aamupäivätoiminnan järjestelyistä.