Malmi alueena
Malmin lukemattomat kivijalkakaupat, pienyrittäjät, palvelut ja virikkeet ovat historiallisesti tehneet alueesta värikkään ”kaupungin kaupungin sisällä”. Nyt muutoksen tuulet puhaltavat, mutta Malmi on aina Malmi – helposti lähestyttävä, rosoinen, aito, monimuotoinen ja salliva. Siellä jokaisella on vapaus elää omannäköistä elämää. Malmi on yksi neljästä kaupunkiuudistusalueesta ja Helsingin uusista asuntorakentamisen alueista suurin.
Malmi on monipuolinen ja elävä kaupunkikeskusta hyvien raideyhteyksien varrella. Malmin keskusta on tullut elinkaaressaan vaiheeseen, jossa alueen uudistaminen on ajankohtaista. Kaupunkiuudistus tarkoittaa Malmin pitkäjänteistä kehittämistä muun muassa täydennysrakentamisen ja palveluiden kehittämisen kautta, mutta myös lyhyen aikajänteen toimenpiteitä kaupunkiympäristön kohentamiseksi esimerkiksi asemanseudulla ja muilla julkisilla paikoilla.
Täydennysrakentaminen on käynnistynyt Malmin keskustassa Kirkonkyläntien-Vanhan Helsingintien varren uusilla asuinrakennushankkeilla. Pikitehtaankortteleiden alueen asuntorakentaminen alkaa kuluvan vuosikymmenen puolivälissä.
Malminkentän alueelle on suunniteltu noin 13 500 uutta asuntoa, jotka valmistuisivat 400–600 asunnon vuositahtiin. Koko alueen rakentaminen kestää noin 25–30 vuotta. Rakennettavia alueita on lähes kymmenen, joista jokainen suunnitellaan omalla teemallaan. Tämänhetkisen tavoitteen mukaan talonrakentaminen alueen eteläosissa voisi alkaa 2020-luvun puoliväliin mennessä. Malminkentän alueelle voi tulevaisuudessa sijoittua arviolta 2 000 uutta työpaikkaa, lähinnä palvelualoilla.
Malmin alueen laajimmat viheralueet sijaitsevat Fallkullan kartanoympäristössä sekä Longinojan laaksossa, joka sisältää lisäksi arvokkaita luontokohteita. Kun asukasmäärät alueella kasvavat, nykyisillä viher- ja virkistysalueilla on tarpeen lisätä toiminnallisuutta eli huolehtia esimerkiksi leikkipaikkojen riittävyydestä ja reittiverkoston toimivuudesta. Myös niitty- ja metsäverkoston kehittämisellä pyritään näiden elinympäristöjen kytkeytyneisyyteen ja laadun parantamiseen. Longinojan puroympäristön vaaliminen on tärkeää etenkin tulevien maankäytön muutosten takia, ja koko valuma-alueen hulevesien hallintaan kiinnitetään erityistä huomiota.
Malminkentän alueelle suunniteltu puistoverkosto luo edellytykset alueen monien luontoarvojen säilymiselle. Puistoalueille on varattu runsaasti pinta-alaa ja verkostomaisen rakenteensa ansiosta siitä muodostuu ekologisia yhteyksiä. Keskeisin puistoalue on noin 20 hehtaarin laajuinen Lentoasemanpuisto, joka avautuu kiilamaisesti suojelluilta lentoaseman rakennuksilta ja yhdistyy Fallkullan tilan peltoihin ja niittyihin. Lentoasemanpuisto yhdistyy myös vihersillan välityksellä Kivikon ulkoilupuistoon.
Lentoasemanpuisto ja muut alueen puistot korvaavat osia rakentamisen alle jäävistä avoimista elinympäristöistä ja samalla luovat uutta kaupunkiluontoa. Esimerkiksi avoin Lentoasemanpuisto on tarkoitus rakentaa suurelta osin niittymäiseksi.
Rakentaminen muuttaa aluetta ja vaikuttaa kasviston ja eläinlajien elinympäristöön. Asuinalueen suunnittelussa pyritään huomioimaan nykyisten lajien elinmahdollisuudet mahdollisimman hyvin.
Linnustoltaan monipuoliset Fallkulla, Longinojan varren eteläosat sekä kentän itäpuolinen metsäalue jäävät kokonaan tai osittain rakentamisen ulkopuolelle ja niillä vaikutukset jäävät pienemmiksi.
Kokonaisvaikutuksia luontoon ja luonnon monimuotoisuuteen on arvioitu Malmin lentoaseman alueen kaavarunkovaiheessa kaavarunkoselostuksessa.
Ylä-Malmin torille on lähivuosien aikana suunnitteilla iso uudistus
Ylä-Malmilla järjestettiin toripäivä, jolloin keitailla oli tavattavissa Malmin kehityksestä vastaavia Helsingin kaupungin suunnittelijoita. Ala-Malmin tapahtumapuistossa järjestettiin erilaisia toimintapisteitä sekä esityksiä lapsille. Kokeilun aikana kerättiin havaintoja sekä asukkaiden ja alueen toimijoiden näkemyksiä ja toiveita alueen suunnittelun tueksi.
Kaavat ja suunnitelmat
Asemakaavoissa määritetään alueen maankäyttö, minne rakennamme esimerkiksi asuntoja, toimistoja ja puistoja tai missä kulkevat kadut ja muut väylät.
Hyödyllisiä linkkejä
Rakentaminen
Malminkentän alue on yleiskaavan merkittävin uusi rakentamisalue. Se suunnitellaan noin 25 000 asukkaalle, ja alueelle luodaan edellytyksiä noin 2 000 työpaikan sijoittumiseen. Uusia asukkaita palvelee aikanaan kaksi uutta koulua, useita päiväkoteja sekä lähikeskus palveluineen.
Alueen vanhat lentoasemarakennukset, terminaalin ja hangaari, on suojeltu asemakaavalla ja ne tullaan peruskorjaamaan. Asemakaava mahdollistaa rakennusten monipuolisen käytön. Rakennuksiin saa sijoittaa julkisia palvelutiloja, kahvila-, ravintola- ja kokoontumistiloja, liike-, toimisto-, opetus-, varasto- ja näyttelytiloja sekä liikunta- ja vapaa-ajan toimintaa palvelevia tiloja.
Malminkentän alueesta suunnitellaan monipuolinen ja korkeatasoinen, kestävä ja urbaani, ja sinne tulee erilaisia asumisvaihtoehtoja. Alue tukeutuu hyviin julkisen liikenteen yhteyksiin, alkuvaiheessa bussiliikenteeseen.
Tärkein julkisen liikenteen yhteys tulee olemaan Viikin–Malmin-pikaraitiotie (ViiMa), joka kulkee kantakaupungista Viikin kautta Malminkentän läpi Malmin keskustaan aina Malmin sairaalalle asti. ViiMa-pikaraitiotien suunnittelu on käynnissä, ja sen rakentaminen ajoittuu 2020–2030-lukujen vaihteeseen. Yleiskaavan mukaisesti varaudutaan myös poikittaiseen Raide-Jokeri 2 -yhteyteen sekä pikaraitiotieverkon ulottamiseen Jakomäen kautta Vantaan suuntaan. Henkilöauto- ja bussiliikenne tulee käyttämään Lahdenväylälle toteutettavaa uutta Ilmasillan (Tattarisillan) liittymää.
Malminkentän alueella esirakentaminen alkoi 2022 maakaasun runkoputken siirtotöillä Nallenrinteen ja Lentoasemankortteleiden kaava-alueilla. Alueen katurakentamisen aloitustavoite on loppuvuonna 2023. Malminkentän alueen asuntorakentaminen pääsee näillä näkymin alkamaan 2020-luvun puoliväliin mennessä.
Malminkenttä avattiin kaupunkilaisten virkistyskäyttöön helmikuussa 2022. Samalla kun rakentaminen etenee, Malminkenttä palvelee helsinkiläisiä monipuolisena kymmenien hehtaarien tapahtuma- ja harrastuspaikkana.
Stadin ammatti- ja aikuisopiston logistiikkakoulutukselle on osoitettu ulkoharjoittelualue Roihupellon kampuksen rakentamisen aikaiseksi väistöalueeksi vuoteen 2025 saakka. Tämän lisäksi alueelle on tulossa muun muassa tilapäinen lumen vastaanottopaikka ja rakentamista tukevia varastoalueita.
Kaupunki on laatinut alueen väliaikaiskäyttöä ohjaavan yleissuunnitelman seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Yleissuunnitelmassa on esitetty sijainnit uusille ja olemassa oleville ulkoilureiteille sekä erilaisille toiminnoille varatut alueet, ja se tullaan päivittämään vuoden 2023 aikana.
Tutustu Malmin suunnitelmiin ja hankkeisiin
Liikenneyhteydet
Malmi sijaitsee hyvien raideyhteyksien varrella – keskustasta ja Helsinki-Vantaan lentokentältä Malmille pääsee junalla noin vartissa. Lisäksi suunnitteilla on Viikin–Malmin-pikaraitiotie (ViiMa), joka kulkee kantakaupungista Viikin kautta Malminkentän läpi Malmin keskustaan ja aina Malmin sairaalalle asti.
Palvelut
Malmilta löytyy valtava määrä kivijalkakauppoja, pienyrittäjiä ja kulttuuri- sekä liikuntapalveluita. Seuraavan kymmenen vuoden aikana Malmille rakennetaan myös paljon uusia julkisia palveluita.
Malminkentälle rakennetaan asuntojen lisäksi koulut, päiväkodit, kadut ja puistot sekä lähikeskusta palveluineen. Alussa asukkaat löytävät päivittäiset palvelunsa Malmin keskustasta, jonka uudistaminen käynnistyy vaiheittain ja samaan aikaan Malminkentän rakentamisen kanssa.
Malmin keskustassa rakentamisohjelmassa on muun muassa uusi perhekeskus ja terveys- ja hyvinvointikeskus sekä uusi koulu-päiväkoti ja suuri laajennus Malmin sairaalalle. Malmin uusi pelastusasema rakennetaan Malminkentälle 2030-luvun alussa.
Yhteystiedot
Nimi
Kimmo Kuisma
Nimi
Outi Rissanen
Nimi
Kaisa Jama
Nimi
Heikki Takainen
Nimi
Kari Tenkanen
Nimi
Jere Saarikko
Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/uuttahelsinkia/malmi.