Vartiokylä alueena
Vartiokylän kaupunginosan muodostavat Itäkeskus, Marjaniemi, Puotinharju, Vartioharju, Puotila, Myllypuro ja Roihupelto.
Tulevaisuudessa Itäkeskuksen – Itä-Helsingin keskustan – alueella yhdistyy se, mikä urbaanissa kaupungissa on olennaista: eritaustaiset ihmiset, markkinapaikka, kulttuuri, työ, rentoutuminen – päivän ja yön kohtaamiset.
Itäkeskukseen rakennetaan lähivuosina lisää liiketilaa ja muuta toimitilaa sekä asuntoja. Uusi Itäkeskus kasvaa edelleen, ja sen asema Itä-Helsingin liikenteen ja palveluiden solmukohtana vahvistuu entisestään. Samalla alueen ulkoinen ilme kohenee, julkisia ulkotiloja kehitetään ja asukasmäärä kasvaa erityisesti keskustakortteleiden alueella.
Alue kehittyy ja vilkastuu lähivuosina esimerkiksi Raide-Jokerin ansiosta. Pikaraitiotien pääteasemaa suunnitellaan nykyisen metroaseman ja bussiterminaalin kohdalle. Uuteen Jokerikortteliin tulee nykyisen metroaseman päälle rakennus, johon metron, Raide-Jokerin ja liityntäliikenteen liikenneterminaalin lisäksi rakennetaan liike- ja asuintiloja. Ennen kuin Jokerikortteli valmistuu, Raide-Jokerin päätepysäkki on Raaseporintien ja Marjaniementien risteyksessä
Puhoksen ostoskeskusta odottaa iso uudistamishanke. Ostoskeskuksen uudemmat osat on tarkoitus purkaa ja vanhin, 1960-luvulla rakennettu, ostarin osa säilytetään ja korjataan alkuperäiseen loistoonsa. Purettujen rakennusosien tilalle on tavoitteena rakentaa asuntoja ja niiden yhteyteen uusia liiketiloja monipuolisen yrittämisen tarpeisiin. Rakennusten väliin suunnitellaan uutta viihtyisää kauppakujaa ja kulttuurikeskus Stoan tulevan laajennuksen viereen puistoa.
My Helsinki -sivusto: Itäkeskus(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Myllypurossa on modernin keskuksen ja kampusalueen lisäksi viihtyisiä pientaloalueita, muun muassa puinen kaupunkikylä Puu-Myllypuro. Merkittävä uusi asuinalue, Karhukallio, on myös suunnitteilla Myllypuroon.
Lue lisää Myllypuron asuinalueesta.
Puotilan metroaseman ympäristöön suunnitellaan uusia asuntoja ja liiketilaa. Itäväylän itäosaan on valmisteilla suunnitteluperiaatteet, jossa tutkitaan Itäväylän muuttamista asukasystävälliseksi, kaikkia liikkumismuotoja palvelevaksi kaupunkibulevardiksi.
Vartiokylänlahden rannoille on tulossa uusia merellisiä asuinalueita. Puotilan venesataman alueelle Puotilanrantaan ja myöhemmässä vaiheessa Rastilan kartanon ympäristöön suunnitellaan uutta, korkealaatuista asumista, palveluita, merellistä matkailua ja virkistysalueita.
Roihupelto on vilkas työpaikka-alue, josta löytyy niin pienteollisuutta kuin toimitilojakin. Raide-Jokerin myötä alueelle suunnitellaan tehokkaampaa työpaikkarakentamista ja esimerkiksi Viilarintien vartta tiivistetään.
Roihupelto tarjoaa keskeisen sijaintinsa ja kehittyvien kulkuyhteyksiensä ansiosta erinomaisia mahdollisuuksia erilaiselle liiketoiminnalle. Kaavamuutokset mahdollistavat tulevaisuudessa nykyisestä teollisuus- ja varastorakennusten täyttämästä kaavasta poikkeavan toiminnan rakentamista, kuten sisäliikuntapalveluita, lounasravintoloita, toimistoja ja työtiloja.
Holkkitie 5:n tontille on suunnitteilla Stadin ammatti- ja aikuisopistolle uusi kampus. 4 500 opiskelijalle rakennettava oppilaitos korvaa nykyisellään kuudessa eri toimipisteessä toimivat tilat, jotka eivät enää riitä kasvavalle joukolle opiskelijoita eivätkä vastaa nykyaikaisen opetuksen tarpeisiin. Kampuksen on tarkoitus valmistua vuoden 2025 lopussa.
Kaavat ja suunnitelmat
Asemakaavoissa määritetään alueen maankäyttö, minne rakennamme esimerkiksi asuntoja, toimistoja ja puistoja tai missä kulkevat kadut ja muut väylät.
Tutustu Vartiokylän suunnitelmiin ja hankkeisiin
Liikenneyhteydet
Vartiokylän alueelle on erinomaiset julkiset liikenneyhteydet metrolla. Yhteydet kuitenkin yhä paranevat, kun Itäkeskuksesta tulee lähitulevaisuudessa kaupungin itäpuolen liikenteen tärkeä solmukohta ja leikkauspiste Raide-Jokerin valmistuessa.
Palvelut
Suomen suurimpiin kauppakeskuksiin kuuluvassa Itiksessä on myymälöitä, palveluja, ravintoloita ja kahviloita sekä elokuvateatteri. Itiksen puolelta pääsee Hansasillan katettua kävely- ja kauppasiltaa pitkin Itäväylän toiselle puolelle Eastonin kauppakeskukseen. Puhoksen ostoskeskuksen vanhin osa korjataan, ja se saa ympärilleen uusia asuin- ja liiketiloja.
Itäkeskuksen lähiympäristössä on myös kulttuurikeskus Stoa, näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskus Iiris sekä perhekeskus, kirjasto, uimahalli ja tenniskeskus.