Hintakilpailu
Kilpailu on hintakilpailu, joka on suunnattu rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille. Kilpailu käynnistyy kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttyä hakuohjeen ja kilpailun järjestämisen.
Kilpailu ratkaistaan tarjotun hinnan perusteella. Hintakilpailuun hyväksytään ne kilpailuehdotukset, joiden konseptisuunnitelmat täyttävät kilpailun valintakriteerit sekä konseptille asetettavat vähimmäisvaatimukset.
Mitä rakennukseen on toteutettava?
Helsingin kaupunki etsii kumppania kehittämään ja ostamaan Alppiharjulla sijaitsevan korttelin. Korttelissa on kolme kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokasta 1920- ja 1930-luvun kerrostaloa, pihapiiri sekä rakennusoikeutta uudisrakennukselle.
Kilpailun tavoitteena on löytää korkealaatuinen ja toteuttamiskelpoinen kokonaisratkaisu, jossa rakennukset korjataan uuteen käyttöön. Kilpailun voittaja toimii kilpailualueen kehittäjänä ja toteuttajana. Hintakilpailun voittaja järjestää arkkitehtuurikutsukilpailun yhdessä kaupungin kanssa. Jatkoneuvottelut parhaan tarjouksen jättäneen kanssa aloitetaan alkuvuonna 2025, ja arkkitehtuurikutsukilpailu on tarkoitus käynnistää vuoden 2025 loppupuolella. Kaupunki valmistelee hintakilpailun voittajan kanssa asemakaavamuutoksen arkkitehtuurikilpailussa voittaneen ehdotuksen pohjalta arviolta vuosien 2026-2027 aikana.
Tontilla olevat rakennukset valmistuivat vuosina 1924-1931 keuhkotautisten työläisten ja heidän perheidensä asunnoiksi. Ne ovat arkkitehti Gunnar Taucherin kädenjälkeä, ja ovat suojeltu sr2-merkinnällä. Rakennukset ovat olleet viimeksi kaupungin sosiaalipuolen kuntoutusyksikön käytössä, mutta eivät sovellu enää tähän käyttöön. Korttelin arvokas piha-alue muotopuutarhoineen kunnostetaan.
Uudisrakennukselle kaavaillaan paikkaa aikoinaan rakentamatta jääneeseen Viipurinkadun varteen. Kallioisella alueella on nykyisellään pensaita ja puita. Uudisrakennuksen tarkoitus on elävöittää katukuvaa, ja sen maantasokerrokseen avautuisi liiketiloja. Uudisrakennuksen tulee soveltua ympäristöönsä ja olla samaa korkeusluokkaa kuin ympäröivä rakennuskanta.
Nykyisten rakennuksien kokonaispinta-ala on 2520 k-m2 ja uudisrakennuksen kerrosala noin 2500-3400 k-m2 riippuen toteutuksen laadusta. Vuokrattava tontti luovutetaan vapaarahoitteeseen omistusasuntotuotantoon, joista noin 50 prosenttia tulee olla perheasuntoja.
Liiteaineisto
Hakuohjeen liiteaineistoon kuuluu selvityksiä, joissa on lisätietoa kilpailualueesta. Täysi liitemateriaali toimitetaan pyynnöstä sähköpostitse käyttöehtositoumuksen täytettynä toimittaneille tahoille. Liiteaineistopyynnöt toimitetaan osoitteeseen katharina.mead@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman).
Vastauksia kilpailuun osallistuvien esittämiin kysymyksiin
Kilpailuun osallistuvien oli mahdollista esittää kilpailua koskevia kysymyksiä 4.2.2025 mennessä. Vastaukset tullaan julkaisemaan tällä sivulla helmikuun aikana.
Toimita kilpailuehdotus viimeistään pe 21.3.2025 klo 15.00
Kilpailu on hintakilpailu, joka on suunnattu rakennus- ja kiinteistöalan toimijoille. Kilpailu käynnistyy kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttyä hakuohjeen ja kilpailun järjestämisen. Kilpailun hakuaika päättyy tämänhetkisen aikataulun mukaan 21.3.2025 klo 15.00.
Kilpailuehdotus (konseptisuunnitelmat, euromääräinen indikatiivinen ostotarjous sekä hakuohjeessa mainitut selvitykset) liitteineen tai latauslinkkeineen toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen katharina.mead@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman) perjantaihin 21.3.2025 klo 15 mennessä.
Ostotarjous tulee toimittaa erillisessä tiedostossa osana kilpailuehdotusaineistoa. Sähköpostin aihe muotoillaan seuraavasti: ”Hangonkatu 4 hintakilpailu”.
Kaupunki pidättää oikeuden pidentää kilpailuehdotuksen jättämiselle varattua aikaa.
Lisätietoja
Katharina Mead
tontit-yksikkö
katharina.mead@hel.fi(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)
puh. (09) 310 25452