Kouluvuosi alkaa Helsingissä normaaliin tapaan – "Muistamme terveysturvallisuusohjeet"

Peruskoulut ja lukiot alkavat Helsingissä torstaina. Varhaiskasvatuksen ja opetuksen piirissä on yhteensä 100 000 lasta ja nuorta.
Opettaja ja oppilaat luokassa.

Peruskoulut, esiopetus ja lukiot aloittavat Helsingissä syksyn opinnot perinteisesti lähiopetuksessa torstaina 11. elokuuta. Stadin ammatti- ja aikuisopiston perustutkinto-opiskelijat aloittivat opintonsa 3. elokuuta ja tutkintoon valmistavan eli TUVA-koulutuksen opiskelijat aloittavat 10. elokuuta. Helsingin aikuislukion syyslukukausi alkaa maanantaina 29. elokuuta.

“Hienoa, että tänä vuonna voimme aloittaa normaalisti lähiopetuksessa. Tiedostamme kuitenkin, että koronaviruksen herkästi tarttuvia omikronalavariantteja kiertää Helsingissä, kuten muuallakin maailmassa. Huolehdimme edelleen tehostetusti esimerkiksi käsihygieniasta sekä tilojen ja pintojen puhtaudesta sekä ilmanvaihdosta”, muistuttaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.

“Oppiminen tuottaa hyvinvointia yksilölle ja yhteisölle”

“Panostamme tulevana lukuvuotena siihen, että kaikki koulut ja päiväkodit ovat hyviä. Sekä oppilaiden että työntekijöiden hyvinvoinnin edistäminen on meille tärkeää. Hyvinvoinnin ja työolojen parantaminen lisää myös henkilöstön veto- ja pitovoimaa”, sanoo Järvenkallas.

“Perustyö päiväkodeissa ja kouluissa on tehty hyvin, ja se on edelleen toimintamme keskiössä. Haluamme myös vahvasti olla tekemässä Helsingistä lukemisen ja lukutaidon pääkaupunkia. Osallisuus ja hyvät kaveritaidot ovat tärkeitä, niitä haluamme kaikin tavoin edistää”, painottaa Järvenkallas.

Varhaiskasvatuksen ja opetuksen piirissä lähes 100 000 lasta ja nuorta

Helsingin kaupungin varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuu 28 000 lasta, joista ihan uusia päiväkotilaisia on elokuussa 3600. Perusopetukseen osallistuvia on lähes 47 000, joista ukrainalaisia sotapakolaisia valmistavassa opetuksessa on arviolta 200. Kaupunki tekee tiivistä yhteistyötä yksityisten opetuksen järjestäjien kanssa.

Kaupungin lukioissa on lähes 10 000 opiskelijaa, ja Stadin ammatti- ja aikuisopiston opiskelijavirtauma on 22 000. Stadin AO:hon on kuitenkin mahdollista hakea opiskelemaan ympäri vuoden jatkuvassa haussa.

Työväenopiston ja Arbiksen kursseille osallistuu vuosittain noin 100 000 henkilöä. Kursseille voi jo ilmoittautua. Opinnot alkavat 5. syyskuuta.

Kuva: Adobe Stock

Sinua voisi kiinnostaa