City Feedback App on kaikille kaupungissa liikkuville tarkoitettu tiedonjakokanava. Sovelluksella voi antaa palautetta kaupungille ja jakaa kokemuksia toisille kaupungissa liikkujille.
City Feedback Appin kautta voi antaa ja selailla palautteita, joita on jätetty kaupungille ja kaupungista. Kaikki sovelluksen ladanneet näkevät jo jätetyt viestit. Kirjautuneena voi myös lähettää omia palautteita ja kehitysehdotuksia.
Sovellus pohjautuu ajatukselle, että kaupungissa liikkuvat ihmiset huomaavat ensimmäisenä, kun jotain pitäisi korjata tai jokin ei toimi. Palautetta voikin jättää esimerkiksi täysistä roskakoreista, kaatuneista kylteistä, rikkinäisistä penkeistä ja puutteellisesta liikenteenohjauksesta.
Eri aiheita koskevat viestit ohjautuvat Helsingin kaupungin palautejärjestelmiin. Käyttäjät näkevät, kun palaute on otettu käsittelyyn ja kun se on kuitattu tehdyksi. Loput palautteet jäävät käyttäjien yhteiseksi tiedon jakamiseksi. Tästä syystä sovellukseen voi lisätä myös suosituksia ja muita havaintoja.
City Feedback App on tietoturvallinen sovellus, joka noudattaa yleistä tietosuoja-asetusta ja omadata-periaatteita. Käyttäjälle kerrotaan avoimesti ja läpinäkyvästi, mitä tietoja kerätään ja jaetaan ja mitä tarkoitusta varten. Hän voi myös perua antamansa luvat milloin vain.
City Feedback Appin testaus aloitettiin huhtikuussa 2022. Sovelluksen on kehittänyt InfoTripla(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun) yhteistyössä osana SmashHit-hanketta.
(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)Hankkeessa edistetään datataloutta luomalla uusia ja parempia palveluja, jakamalla dataa turvallisesti sekä sujuvoittamalla lupakäytäntöjä datan jakamiselle. Helsingin osalta hanke keskittyy älyliikenteen kokeiluihin, joissa ratkaisuja kehitetään omadata-periaatteiden mukaisesti.
Kehitystyötä tehdään käyttäjäpalautteen pohjalta myös jatkossa. Palvelua jatketaan osana SmashHit-hanketta vuoden 2022 loppuun asti samalla kun selvitetään sen jatkomahdollisuuksia hankkeen päättymisen jälkeen.
Sovellus on tällä hetkellä saatavilla Android-puhelimille ja sen voi ladata Google Play -kaupasta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun).
Jos sinulla on sovelluksen käyttöön liittyviä kysymyksiä, ole yhteydessä: asiakaspalvelu@aebi-schmidt.com(Linkki avaa oletussähköpostiohjelman)