Laajasalo alueena
Laajasaloon rakennetaan uusia, laadukkaita asuntoja, liikenneyhteyksiä ja palveluja. Laajasalossa asutaan kerrostaloissa, rivitaloissa ja omakotitaloissa. Kaikkialta pääsee helposti rannoille ja viheralueille.
Uusi arkkitehtuuri antaa modernin ja laadukkaan ilmeen pääkaduille ja Yliskylään Laajasalon keskustaan. 2020-luvulla uusia koteja rakennetaan pääasiassa pikaraitiotien ja pääkatujen varrelle Koirasaarentielle, Ilomäentielle, Reposalmentielle ja Laajasalontielle.
Laajasalossa on asemakaavoja eri vaiheissaan. Yliskylänlahdelle ja Laajasalontien pohjoisosaan rakentuu Yliskylän uusi merellinen alue 2030-luvulla.
Laajasaloa halkova moottorikatu Laajasalontie muuttuu kaikki liikennemuodot huomioivaksi puistokaduksi. Kadun varteen tulee uusia asuntoja ja palveluja.
Kaavat ja suunnitelmat
Asemakaavoissa määritetään alueen maankäyttö, minne rakennamme esimerkiksi asuntoja, toimistoja ja puistoja tai missä kulkevat kadut ja muut väylät.
Tutustu Laajasalon suunnitelmiin ja hankkeisiin
Liikenneyhteydet
Laajasalosta kulkuyhteys Helsingin keskustaan on bussilla ja metrolla sekä tulevaisuudessa nopeasti, 15–20 minuutissa, pikaraitiotiellä. Kruunusilloille tulee kevyen liikenteen kaistat ja Laajasaloon on suunniteltu baanan jatke, pitkä yhtenäinen pyörätie.
Palvelut
Laajasalo ja Yliskylä saavat kasvun myötä uusia palveluita ja nykyisiä palveluita kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa. Tutustu palveluihin alla olevan kartan avulla.
Yhteystiedot
Nimi
Kati Kiyancicek
Nimi
Mikko Ahola
Tämän sivun löydät myös osoitteella hel.fi/uuttahelsinkia/laajasalo.