Päivätoiminta tukee niiden ikääntyneiden helsinkiläisten kotona asumista, hyvinvointia ja kuntoutumista, joiden muisti tai toimintakyky on heikentynyt. Toiminnalla tuemme myös omaisten ja omaishoitajien jaksamista.
Voit hakea päivätoimintaa ottamalla yhteyttä Seniori-infoon. Jos olet jo kotihoidon tai omaishoidon asiakas ja haluaisit osallistua päivätoimintaan, ota yhteyttä omatyöntekijääsi.
Arvioimme ensin palvelutarpeesi, jonka perusteella asiakasohjauksessa tehdään palvelun myöntämisestä päätös. Teemme päivätoiminnan asiakkaalle oman hoito- ja palvelusuunnitelman. Päivätoimintapäivän aikana ohjelmassa on monipuolista asiakkaiden toiveiden mukaista toimintaa, kuten keskustelu- ja mielenhyvinvointiryhmiä, musiikkituokioita, yhteisiä ruokailu- ja liikuntahetkiä, ulkoilua sekä terapeuttien pitämiä yksilö- ja ryhmäharjoitteita.
Päivätoimintamaksuun sisältyvät aamupala, lounas ja päiväkahvi.
Sinulla on myös mahdollisuus edestakaiseen ryhmäkuljetukseen päivätoimintaan ja takaisin kotiin.
Yleensä päivätoiminnassa käydään kerran viikossa. Kokopäiväinen päivätoiminta kestää noin kuusi tuntia. Puolipäiväinen päivätoiminta kestää enintään neljä tuntia.
Järjestämme päivätoimintaa omissa seniorikeskuksissamme ja palvelutaloissamme, ostopalveluna sekä palvelusetelillä. Jos valitset palvelusetelin, maksat osan päivätoiminnan kuluista päivätoimintaa järjestävälle yritykselle.
Lisätietoa ikääntyneiden päivätoiminnan palvelusetelituottajista löydät palse.fi-palvelusta kohdasta Helsingin sosiaali- ja terveystoimi -> Ikääntyneiden päivätoiminnan palveluseteli
Kysy chatissa
Sotebotti Hester ja chat
Sotebotti Hester osaa auttaa sinua anonyymisti erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon yleisissä asioissa. Jos Hester ei osaa auttaa, sinut ohjataan aukioloaikojen puitteissa chattiin keskustelemaan ammattilaisen kanssa.