Palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka, joka tukee kotona asumistasi ja edistää hyvinvointiasi.
Kustaankartanon palvelukeskus sijaitsee kauniissa puistomaisessa ympäristössä. Meillä voit osallistua henkilökuntamme ohjaamiin liikuntaryhmiin tai sosiaalisiin ryhmiin, käydä kuntosalilla, harrastaa kädentaitoja, nauttia K-talon Kartanoravintolan herkuista tai vaikkapa lukea päivän lehden. Tarjolla on ryhmätoimintaa ja omatoimista tekemistä. Halutessasi saat tukea myös arjessa mietityttäviin asioihin.
Löydät linkin ruokalistaan alempana sivuilta.
Piha-alueemme on ahkerassa käytössä kesäaikaan. Järjestämme silloin monia tapahtumia, kuten esimerkiksi musiikkiesityksiä ja juhlia. Talvella piha-alueella voit ihastella monenlaisia talvivaloja, joilla talot on koristeltu.
Meillä Kustaankartanon palvelukeskuksessa työskentelee sosiaaliohjaajia, fysioterapeutteja, kädentaidon ohjaaja ja asiakasneuvoja.
Lisäksi meillä on asiakastietokoneita omatoimiseen käyttöön.
Palvelukeskuksen toiminta on tarkoitettu eläkeläisille ja työttömille. Palvelu on maksutonta, ellei toisin mainita. Saat tarvittavan palvelukeskuskortin maksutta palvelukeskuksen neuvonnasta.
Yhteystiedot
Voimassa toistaiseksi:
– ma-pe 7.00-16.00
– la-su suljettu
Jouluaatto: 24.12.2024 suljettu
Joulupäivä: 25.12.2024 suljettu
Tapaninpäivä (toinen joulupäivä): 26.12.2024 suljettu
Uudenvuodenpäivä: 1.1.2025 suljettu
Loppiainen: 6.1.2025 suljettu
Tutustu palveluihimme
Ohesta löydät Kustaankartanon palvelukeskuksen omat palvelut. Valitse joko "avaa kaikki" tai klikkaa palvelun nimestä katsoaksesi yhteystiedot. Alempana sivulla on listaus kaikkien palvelukeskusten tarjoamista palveluista, mistä löydät tarkempaa tietoa keskusten palvelutarjonnasta yleisellä tasolla.
Jos haluat tarkastella Kustaankartanon palvelukeskuksen kuukausiohjelmaa koosteena, voit ladata sen oheisesta linkistä.
Lataa kuukausiohjelma (Word)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Jos haluat tietoa kaikista Kustaankartanon palvelukeskuksen palveluista, tapahtumista ja ryhmistä ryhmätyypin ja ajankohdan perusteella, siirry tapahtumakalenteriin.
Meiltä saat monipuoliset, ravitsemussuositukset täyttävät ateriat päivän ruokahetkiin. Katso valikoimat, menut ja aukioloajat ruokalistasivultamme.
Kuntosalillamme voit laiteohjaukseen osallistumisen jälkeen harjoitella omatoimisesti.
Löydät tarkempia yhteystietojamme sivulta numerot.hel.fi. Valitse valikosta haluamasi yksikkö.
Siirry sivulle numerot.hel.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Löydät meidät myös somesta
Kustaankartanon palvelukeskus Facebookissa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)