Tällä sivulla
Liikennesuunnittelun tavoitteet
Helsingin liikennesuunnittelun yleisenä periaatteena on huolehtia ensimmäisenä kävelijöiden tarpeista. Tämän jälkeen huomioidaan järjestyksessä pyöräliikenteen, joukkoliikenteen, elinkeinoelämän kuljetusten ja henkilöautoilun tarpeet.
Tavoitteenamme on tiivistää kaupunkirakennetta monipuolisiin kaupunkikeskustoihin ja yhdistää ne toisiinsa hyvillä joukkoliikenneyhteyksillä. Kestävien kulkutapojen edistämisellä tavoittelemme viihtyisää ympäristöä, hyvää saavutettavuutta ja sujuvaa liikkumista sekä ympäristöhaittojen vähentämistä. Myös menestyvä elinkeinoelämä tarvitsee toimivan liikennejärjestelmän.
Helsingin liikennejärjestelmän tavoitteet ja toimintalinjaukset on määritelty Helsingin liikkumisen kehittämisohjelmassa. Kaupunginhallitus hyväksyi ohjelman vuonna 2015.
Tutustu Helsingin liikennesuunnittelun tavoitteisiin ja toimintalinjauksiin: Liikenne kasvavassa kaupungissa -esite (pdf, 1 Mt)
Liikenteen kehittämisohjelmia
Liikenneturvallisuus
Liikenneturvallisuus on liikennesuunnittelun keskeinen lähtökohta. Ajonopeuksien hillitseminen on tehokas tapa parantaa liikenneturvallisuutta, sillä riski joutua onnettomuuteen kasvaa ajonopeuden noustessa. Myös onnettomuuden seuraukset riippuvat ratkaisevasti törmäysnopeudesta.
Helsingissä liikenneturvallisuus on parantunut merkittävästi viime vuosikymmeninä, ja vakavat onnettomuudet ovat harvinaisia. Helsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmaa päivitettiin vuonna 2021. Tavoitteenamme on, että etenkin lasten, nuorten, jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden onnettomuudet edelleen vähenevät. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi olemme muun muassa alentaneet nopeusrajoituksia ja ryhtyneet lisäämään kameravalvontaa.
Parannamme liikenneturvallisuutta myös järjestämällä liikennettä uudestaan sekä rakentamalla entistä turvallisempia kävelyreittejä ja pyöräteitä. Kantakaupunkiin suunnittelemme jatkossa pääasiassa yksisuuntaisia pyöräliikenteen järjestelyjä. Toteutettavaa riittää myös koko kaupungin kattavassa, 130 kilometrin mittaisessa baanaverkostossa.
Tutustu Helsingin liikenneturvallisuuden kehittämisohjelmaan vuosille 2022-2026 (pdf).
Liikennesuunnittelun keinoja liikenneturvallisuuden parantamiseen
Uusilla asuinalueilla nopeuksia hillitään välttämällä suorien, turhan leveiden ja läpiajettavien katujen rakentamista. Vanhoilla alueilla tarvitaan usein muita ratkaisuja, kuten hidasteita eli töyssyjä tai korotettuja suojateitä.
Töyssyt ovat tehokas ja edullinen keino hillitä ajonopeuksia. Koska töyssyjä toivotaan enemmän kuin nykyisillä määrärahoilla on mahdollista toteuttaa, etusijalla ovat sellaiset kohteet, joilla koululaisten reitit ja vilkas ajoneuvoliikenne risteävät. Savikkoisille alueille töyssyt soveltuvat huonosti liikenteen aiheuttaman tärinän takia, ja bussien reiteille niitä suunnitellaan harkitusti.
Korotettu suojatie sopii hidasteeksi tärkeissä jalankulun ylityskohdissa. Kustannuksiltaan se on selvästi tavallista töyssyä kalliimpi ratkaisu.
Risteysalueen korottaminen parantaa kaikkien liikennemuotojen turvallisuutta, mutta on korokeratkaisuista kallein.
Liikenneympyrät hillitsevät nopeuksia tehokkaasti. Helsinkiin on rakennettu 90-luvun alkupuolen jälkeen kymmeniä liikenneympyröitä, joiden avulla on onnistuttu vähentämään onnettomuuksia.
Ajoradan kavennukset ja mutkat alentavat nopeuksia etenkin kohtaamistilanteissa. Myös kadunvarsipysäköinti voi toimia liikennettä hillitsevänä kavennuksena.
Suojatien keskisaareke on kadunylitystä helpottava ratkaisu. Bussipysäkkien kohdalla liikennettä voidaan rauhoittaa pitkällä keskikorokkeella, joka estää bussin ohittamisen.
Tiemerkinnät ja nopeusnäyttötaulut toimivat "muistuttajina" ja tehostavat liikennemerkkien vaikutusta. Nopeusnäytöt soveltuvat erityisesti savikkoalueille, joille töyssyjä ei voi rakentaa liikenteen aiheuttaman tärinän vuoksi.
Liikennevalot parantavat tehokkaasti risteysten turvallisuutta ja antavat jalankulkijoille ja pyöräilijöille mahdollisuuden turvalliseen tienylitykseen. Liikennevalojen rakentamiseen vaikuttavat muun muassa autoliikenteen määrä, kadun nopeusrajoitus sekä kadunylittäjien määrä.
Suojateiden huomiovalot varoittavat autoilijoita suojatielle tulevasta jalankulkijasta.
Pihakatu on sallittu sekä jalankululle että ajoneuvoliikenteelle, mutta jalankulkijat ovat etusijalla. Pihakadun nopeusrajoitus on 20 km/h. Pihakatu ei synny pelkällä liikennemerkillä, vaan katuympäristön pitää myös olla pihakatumainen: pihakadulla voi olla kavennuksia ja korotuksia sekä istutusastioita ja penkkejä, jotka hillitsevät ajonopeuksia. Yleensä pihakadut suunnitellaan jo asemakaavavaiheessa.
Liikenteen valvonta on poliisin vastuulla. Perinteisen valvonnan lisäksi käytössä on automaattisia kameravalvontalaitteita. Helsingin kaupunki on asentanut kameravalvontalaitteistoja poliisin käyttöön, ja vuosien 2020–2024 aikana rakennetaan noin 70 uutta valvontapistettä.
Läpiajokieltoja käytetään nykyään hyvin harvoin liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Se on varsin tehoton keino, koska poliisilla ei juuri ole mahdollisuuksia valvoa sen noudattamista. Läpiajoliikennettä pyritäänkin ohjaamaan pois asuntokaduilta muilla keinoilla, kuten nopeusrajoituksilla ja hidasteilla. Paras tapa vähentää läpiajoa on tehdä toisesta reitistä houkuttelevampi.
Lapsia-varoitusmerkkiä käytetään koulujen, päiväkotien ja leikkipuistojen välittömässä läheisyydessä, esimerkiksi koulun tonttiin tai kortteliin rajoittuvilla kaduilla. Kauempana olevilla kaduilla merkkiä ei yleensä käytetä.
Liikennesuunnittelusta kysyttyä
Vaikka hidastetöyssyt ovatkin usein toimiva ratkaisu nopeuksien hillitsemiseen, puutteellisten resurssien ja suuren kysynnän vuoksi niitä rakennetaan nykyisin ensisijaisesti koululaisten reittien ja vilkkaan autoliikenteen risteyskohtiin.
Helsingissä voidaan nykyisten määrärahojen puitteissa toteuttaa vuosittain 20–30 hidastetta. Kohteet valitaan alueittain ja asetetaan kiireellisyysjärjestykseen kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Päätettyjen, vielä rakentamattomien hidasteiden listalla on ajoittain jopa yli sata kohdetta.
Pyöräteillä töyssyjä ei käytetä, sillä niistä on mitä todennäköisimmin enemmän haittaa kuin hyötyä. Töyssyt eivät pyörätiellä hidasta pyöräliikenteen vauhtia tehokkaasti ja aiheuttavat pahimmillaan vaaratilanteita sekä jalankulkijoille että pyöräilijöille.
Vuosien varrella on todettu, ettei läpiajon kieltäminen liikennemerkein käytännössä vaikuta läpiajon määrään. Pitkien läpiajokielto-osuuksien valvonta edellyttää, että poliisilla on koko ajan näköyhteys ajoneuvoon. Poliisilla ei ole aikaa eikä henkilökuntaa tämän tyyppiseen valvontatyöhön. Lisäksi läpiajokiellot toimivat pahimmillaan jopa oikoreittiopasteina. Ainoa keino estää läpiajo onkin katkaista katu rakenteella, kuten ajoestetolpilla. Katkaisu kuitenkin vaikeuttaisi alueen asukkaiden kulkemista ja kadun talvihoitoa siinä määrin, että saavutettava hyöty ei usein olisi haittoja suurempi.
On ikävää, jos ihmiset laiminlyövät tieliikennelakia ja aiheuttavat näin kaikille mielipahaa ja mahdollisesti jopa vaaratilanteita. Hyvällä liikennesuunnittelulla voidaan toki vaikuttaa myönteisesti myös liikennekäyttäytymiseen. Esimerkiksi mahdollisimman yksiselitteisellä liikenteenohjauksella vältetään väärinkäsityksiä ja helpotetaan kaikkien liikennemuotojen sujuvuutta. Paraskaan mahdollinen suunnittelu ei kuitenkaan estä tahallista sääntöjen laiminlyöntiä. Tällaisissa tapauksissa kannattaakin olla yhteydessä poliisiin, joka voi valvonnallaan tehostaa tieliikennelain noudattamista.
Helsingissä polkupyöräilyn kasvaessa pyöräily jalkakäytävillä on lisääntynyt. Saamme asukkailta runsaasti kirjeitä ja puhelinsoittoja jalkakäytävien merkitsemiseksi liikennemerkein ja tiemerkinnöin. Yleisenä periaatteena on, ettei jalkakäytäviä merkitä liikennemerkein kuin ainoastaan erittäin epäselvissä tapauksissa. Valitettavasti liikennesuunnitelmallisin keinoin on paikoin myös varsin hankala estää virheellistä pyöräilykäyttäytymistä. Kaupunki kuitenkin kehittää pyöräilyliikenteestä jatkuvasti turvallisempaa ja sujuvampaa.
Virheellistä pysäköintiä pyritään liikennesuunnittelussa estämään mahdollisimman selkeillä pysäköintijärjestelyillä ja yksiselitteisillä merkinnöillä. Ylimääräisiä merkintöjä ei kuitenkaan tehdä, ja esimerkiksi tonttiliittymien pysäköintikieltoja ei ilmoiteta erikseen, sillä liittymiin pysäköinti on jo tieliikennelaissa kielletty. Aina hyvä liikennesuunnittelu ei kuitenkaan riitä virhepysäköinnin estämiseen. Tällaisissa tilanteissa onkin pysäköinninvalvonnan vastuulla sakottaa väärinpysäköityjä ajoneuvoja ja edistää näin liikenteen sujuvuutta.
Asukaspysäköinti kattaa pääasiassa kantakaupungin alueet, joita rakennettaessa ei tonteilla varauduttu asukkaiden nykyisiin automääriin. Näillä alueilla asukkaiden pysäköinti on suurelta osin kadunvarsipaikkojen varassa ja paikoille on lisäksi suuri ulkopuolinen kysyntä.
Uudempien asuinalueiden asemakaavoituksessa asukkaiden autopaikat on sijoitettu asuintonteille tai kadunomaisille autopaikkojen korttelialueille (LPA-alueille). Kadunvarsipaikat ovat tarkoitettu vieras- ja asiointipysäköintiin. Asukaspysäköintivyöhykkeitä ei ole tarkoitus laajentaa koskemaan uusia kantakaupunkimaisia alueita. Asukkaille on jo rakennusvaiheessa voitu järjestää vähintään asemakaavan edellyttämät erilliset autopaikat toisin kuin vanhoilla alueilla.
