Palveluja lähisuhdeväkivaltaa kokeneille ja tekijöille

Kenenkään ei tarvitse sietää väkivaltaa. Onneksi apua on saatavilla sekä väkivallan tekijöille että kokijoille. Häpeä ei saa olla este.

Tällä sivulla

Mitä lähisuhdeväkivalta on?

Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jonka tekijä ja kohde ovat keskenään läheisessä suhteessa. Väkivalta voi kohdistua kumppaniin, lapseen tai lähisukulaiseen. Väkivalta voi olla fyysisen lisäksi henkistä, taloudellista tai seksuaalista. Lähisuhdeväkivalta koskettaa kaikkia yhteiskuntaluokasta, kulttuurista, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Sille altistumisen seuraukset ovat pitkäkestoisia ja vakavia.

Onneksi apua on saatavilla sekä lähisuhdeväkivaltaa kokeneille että sitä käyttäneille. Apua tarjoavat esimerkiksi kaupunki, järjestöt ja poliisi. Apu voi olla henkilökohtaista tai vaikka vertaistukea ryhmissä. Jokaiselle löytyy apua.

Kaupungin tarjoamat palvelut

Kun asioit kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluissa, voit aina ottaa ammattilaisen kanssa puheeksi myös väkivaltaan liittyviä asioita. Apua on saatavilla sekä lähisuhdeväkivaltaa kokeneille että sitä käyttäneille.

  1. Kriisipäivystys

    Kriisipäivystys auttaa äkillisissä, vakavissa kriisitilanteissa, jollaisia voivat olla esimerkiksi läheisen äkillinen kuolema, tulipalo tai muu onnettomuus, väkivallan kohteeksi joutuminen tai vakava vammautuminen tai sairastuminen. 

    Avoinna joka päivä, ympäri vuorokauden. 

    Soita 09 3104 4222(Linkki aloittaa puhelun)

    Siirry kriisipäivystyksen sivulle

  2. Sosiaalipäivystys

    Sosiaalipäivystys on päivystävä sosiaaliviranomainen virka-ajan ulkopuolella. Päivystyksessä arvioidaan kiireellisen sosiaalihuollon tarve ja järjestetään tarvittaessa siihen liittyvät välttämättömät palvelut.

    Avoinna joka päivä ympäri vuorokauden. Puhelun hinta: normaali puhelumaksu.

    Soita 0206 96006(Linkki aloittaa puhelun)

    Siirry sosiaalipäivystyksen sivuille

  3. Palvelumme lapsiperheille

    Jos perheelläsi on vaikeasti kuormittava elämäntilanne ja tarvitset tukea, ota yhteyttä lapsiperheiden palvelutarpeen arviointiin ja tukeen.

    Jos sinulla herää huoli oman tai lähiympäristössä kasvavan lapsen hyvinvoinnista, ota yhteyttä lastensuojeluun.

    Jos olet opiskelija ja tarvitset apua, ota yhteyttä opiskeluhuollon kuraattori- ja psykologipalveluihin

  4. Palvelumme nuorille ja aikuisille

  5. Palvelumme ikäihmisille

    Jos olet yli 65-vuotias tai ikääntyneen läheinen ja tarvitset neuvontaa ja palveluohjausta, ota yhteyttä Seniori-infoon p. 09 310 44556(Linkki aloittaa puhelun) .

    Jos kaipaat tukea arkeen, tutustu palvelukeskustoimintaan

  6. Huoli-ilmoitus

    Onko sinulla huolta läheisestäsi tai muusta kohtaamastasi henkilöstä? Voit tehdä huoli-ilmoituksen, jos olet huolissasi tämän henkilön hyvinvoinnista, terveydestä tai turvallisuudesta. Sosiaalitoimi tutkii tilanteen ja tarjoaa hänelle apua. Huoli-ilmoituksen voi tehdä nimettömänä tai omalla nimellä.

    Lue lisää huoli-ilmoituksesta

Järjestöjen ja muiden toimijoiden palvelut

Yleiset auttavat puhelimet ja chatit 

Nollalinja

Maksuton auttava puhelin ja chat, lähisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kokeneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille. Yhteydenottajan on aina halutessaan mahdollisuus pysyä nimettömänä. Ota yhteyttä Nollalinjaan p. 080 005 005(Linkki aloittaa puhelun) .

Nollalinja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Rikosuhripäivystys

Maksuton auttava puhelin ja chat. Neuvontaa ja tukea rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja todistajille. Ota yhteyttä Rikosuhripäivystykseen p. 116006(Linkki aloittaa puhelun) .

Rikosuhripäivystys(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Nettiturvakoti

Ensi- ja turvakotien liiton verkkopalvelu ja chat. Tietoa ja keskustelutukea väkivallan kaikille osapuolille ja heidän läheisilleen.

Nettiturvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Apua lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille 

Lasten ja nuorten puhelin, chat ja nettikirje

Mannerheimin lastensuojeluliiton apua ja tukea kaikille alle 25-vuotiaille. Voit ottaa nimettömästi yhteyttä vuoden jokaisena päivänä missä tahansa asiassa. Samassa numerossa päivystää iltaisin Nuorten tukilinja, joka tarjoaa apua ja tukea 12-20-vuotiaille nuorille. Puhelu on maksuton. Ota yhteyttä lasten ja nuorten puhelimeen p. 116 111(Linkki aloittaa puhelun) .

Nuortennetti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Naisten linja

Maksuton auttava puhelin ja chat. Väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Ota yhteyttä Naisten linjaan p. 0800 02400(Linkki aloittaa puhelun) .

Naisten linja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sekasin chat

Mieli ry:n keskustelupalvelu 12–29-vuotiaille. 

Sekasin(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

OnksOK chat

Ensi- ja turvakotien liiton tietoa ja tukea alle 18-vuotiaille, kun kotona tai seurustelusuhteessa on vaikeaa. 

Onks ok (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Nettiturvis

Suomen Punaisen Ristin keskusteluapua verkossa 12–29-vuotiaille nuorille ja heidän läheisilleen ajanvarauksella. 

Nettiturvis(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sua varten somessa

Loisto Setlementti ry:n yksilö- ja ryhmätukea seksuaalista ahdistelua, häirintää ja kiusaamista kokeneille 12-21 vuotiaille nuorille suoraan somealustoilla. 

Sua varten somessa(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Seksuaaliväkivaltatyö

Loisto Setlementti ry:n ammatillisesti ohjattua vertaistukea ja yksilötukea 13–28-vuotiaille pääkaupunkiseudulla asuville nuorille, joille on tehty seksuaaliväkivaltaa. Tukea ja neuvontaa läheisille ja ammattilaisille. 

Seksuaaliterveys ja seksuaaliväkivaltatyö(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Välitä! Seksuaaliväkivaltatyö

Setlementti Tampere ry:n tukea 17 vuotta täyttäneille seksuaalista väkivaltaa kokeneille, sitä tehneille ja heidän läheisilleen. Ota yhteyttä Välitä! -tukeen p. 045 279 8090(Linkki aloittaa puhelun) .

Välitä!(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)  

Apua aikuisille 

Naisten linja

Maksuton auttava puhelin ja chat Väkivaltaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Kaikki puhelut ovat maksuttomia, nimettömiä ja luottamuksellisia. Ota yhteyttä Naisten linjaan p. 0800 02400(Linkki aloittaa puhelun) .

Naisten linja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Raiskauskriisikeskus Tukinainen

Maksuton auttava puhelin seksuaaliväkivaltaa ja/tai hyväksikäyttöä kokeneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille. Palvelu on tietoturvallinen, luottamuksellinen ja kysymyksiä voi esittää nimettömänä. Ota yhteyttä Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen p. 0800 97899(Linkki aloittaa puhelun) .

Nettitukinainen(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Välitä! Seksuaaliväkivaltatyö

Apua ja tukea 17 vuotta täyttäneille seksuaalista väkivaltaa kokeneille, sitä tehneille ja heidän läheisilleen. Ota yhteyttä Tampereen Setlementin Välitä! -tukeen p. 045 279 8090(Linkki aloittaa puhelun) .

Välitä!(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)  

Väkivaltaa kokeneet miehet 

Miessakit ry:n keskusteluapua puhelimitse, sähköpostilla, yksilötapaamisissa ja ohjatuissa vertaisryhmätapaamisissa väkivaltaa kotona tai kadulla kokeneille miehille. Palvelua myös englanniksi. Ota yhteyttä p. 044 751 1340(Linkki aloittaa puhelun) .

Väkivaltaa kokeneet miehet(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lyömätön Linja

Miessakit ry:n tukea miehille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä henkistä tai fyysistä väkivaltaa läheisiään kohtaan. Ota yhteyttä Lyömättömään Linjaan p. 044 751 1334(Linkki aloittaa puhelun) .

Lyömätön Linja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Avoin linja -puhelin ja chat

Maria Akatemia ry:n tukea naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa, sekä ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään tai työyhteisöissään väkivallan eri muotoja ja siihen liittyviä ilmiöitä. Voit ottaa yhteyttä myös nimettömänä. Ota yhteyttä Avoimeen linjaan p. 09 756 222 60(Linkki aloittaa puhelun) .

Naisen vakivalta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Turvaverkko Helsinki

Mannerheimin lastensuojeluliiton yksilöllistä tukea ja ammatillisesti ohjattua vertaisryhmätoimintaa perhe- tai lähisuhdeväkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneille aikuisille, lapsille, perheille ja pariskunnille. Ota yhteyttä p. 040 645 3622(Linkki aloittaa puhelun) .

Turvaverkko Helsinki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Väkivaltatyön avopalvelut

Pääkaupungin turvakoti ry:n yksilö-, pari- ja perhetapaamisia lähisuhdeväkivallan uhreille, tekijöille, heidän lapsilleen ja läheisilleen. Ota yhteyttä Väkivaltatyön avopalveluihin p. 050 301 0748(Linkki aloittaa puhelun) .

Voit keskustella myös chatin kautta.

Paakaupungin turvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Nettiturvakoti 

Ensi- ja turvakotien liiton tietoa ja keskustelutukea väkivallan kaikille osapuolille ja heidän läheisilleen. 

Nettiturvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin seurakuntien perheneuvonta 

Ammatillista apua parisuhteen ongelmissa ja elämän kriisitilanteissa. Ota yhteyttä p. 09 2340 2555(Linkki aloittaa puhelun) .

Perheneuvonta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Apua ikäihmisille 

Suvantolinja

Maksuton auttava puhelin Ikäihmisiin kohdistuvan väkivallan kaikille osapuolille ja heidän läheisilleen. Ota yhteyttä p. 0800 06776(Linkki aloittaa puhelun) .

Suvantolinja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Apua usealla eri kielellä, monikulttuuriset palvelut 

Kriisikeskus Monika

Maksuton auttava puhelin ja chat. Apua lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille. Kaikki palvelut ovat maksuttomia, eikä sinun tarvitse kertoa nimeäsi. Palvelukielet: albania, arabia, bulgaria, dari, englanti, espanja, farsi, italia, korea, ruotsi, saksa, somali, suomi, turkki, venäjä ja viro. Sinulla on mahdollisuus saada myös tulkkausapua. Ota yhteyttä p. 0800 05058(Linkki aloittaa puhelun) .

Kriisikeskus Monika(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Turvakoti Mona

Monika-naiset ry:n kriisiapua ja turvallista asumista naisille ja lapsille salaisessa osoitteessa sijaitsevassa turvakodissa. Palvelukielet ovat albania, arabia, bulgaria, dari, englanti, espanja, farsi, italia, korea, ruotsi, saksa, somali, suomi, turkki ja venäjä. Sinulla on mahdollisuus saada myös tulkkausapua. Turvakotiin voit soittaa ja hakeutua kaikkialta Suomesta, jos kotona tai lähiyhteisössä on vaarallista olla väkivallan takia. Palvelu on sinulle maksutonta. Ota yhteyttä p. 045 6396 274(Linkki aloittaa puhelun) .

Turvakoti Mona(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Sopu-työ

Loisto Setlementin apua kunniaan liittyvissä kriiseissä ja konfliktitilanteissa. Palvelukielet ovat suomi, ruotsi, englanti, ranska, arabia, farsi, dari ja turkki. Sinulla on mahdollisuus saada myös tulkkausapua. Voit ottaa yhteyttä omalla nimelläsi tai nimettömästi puhelimella, sähköpostitse, WhatsAppissa, Facebookissa tai Instagramissa. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia, ja palvelut ovat maksuttomia. Ota yhteyttä p. 010 508 8830(Linkki aloittaa puhelun) .

Sopu-työ(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Miehen Linja

Lyömätön Linja Espoossa. Tukea maahanmuuttajataustaisille miehille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä henkistä tai fyysistä väkivaltaa läheisiään kohtaan. Palvelukielet ovat suomi, englanti ranska ja kreikka. Sinulla on mahdollisuus saada myös tulkkausapua. Ota yhteyttä p. 09 276 62 8 99(Linkki aloittaa puhelun) .

Miehen Linja(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Väkivaltatyön avopalvelut

Pääkaupungin turvakoti ry:n yksilö-, pari- ja perhetapaamisia lähisuhdeväkivallan uhreille, tekijöille, heidän lapsilleen ja läheisilleen. Ota yhteyttä Väkivaltatyön avopalveluihin p. 050 301 0748(Linkki aloittaa puhelun) .

Voit keskustella myös chatin kautta. 

Paakaupungin turvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Nettiturvakoti

Ensi- ja turvakotien liiton verkkopalvelu ja chat. Tietoa ja keskustelutukea väkivallan kaikille osapuolille ja heidän läheisilleen.

Nettiturvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Apua väkivaltaan chat 

Nettiturvakodin chatissa voit keskustella kahden kesken väkivaltatyön ammattilaisten kanssa. 

Nettiturvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Lyömätön Linja

Miessakit ry:n lyömätön linja tarjoaa tukea miehille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä henkistä tai fyysistä väkivaltaa läheisiään kohtaan. Ota yhteyttä Lyömättömään linjaan p. 044 751 1334(Linkki aloittaa puhelun) .

Lyömätön Linja (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Miehen Linja

Miehen Linja, lyömätön linja Espoossa, palvelee Suomeen muuttaneita miehiä, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa perheissään. Miehen Linja on erikoistunut kulttuurisensitiiviseen miestyöhön. Palvelu on suomeksi, englanniksi, ranskaksi ja kreikaksi, tai voimme puhua äidinkielelläsi tulkin välityksellä. Ota yhteyttä Miehen linjaan p. 09 276 62 8 99(Linkki aloittaa puhelun) .

Miehen Linja (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Avoin linja -puhelin ja chat

Maria Akatemia ry:n tarjoamaa tukea naisille, jotka käyttävät tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa, sekä ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään tai työyhteisöissään väkivallan eri muotoja ja siihen liittyviä ilmiöitä. Voit ottaa yhteyttä myös nimettömänä. Ota yhteyttä Avoimeen linjaan p. 09 756 222 60(Linkki aloittaa puhelun) .

Maria Akatemia | Naisen väkivalta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

VÄLITÄ! Seksuaaliväkivaltatyö

Setlementti Tampere ry:n Välitä! tarjoaa kriisiapua 17 vuotta täyttäneille seksuaalista väkivaltaa kokeneille, sitä tehneille ja heidän läheisilleen. Apua annetaan puhelimitse, tapaamisissa sekä avoimissa ryhmächateissa verkkokriisikeskus Tukinetissa. Välitä!:n järjestämiin tukiryhmiin voi osallistua eri puolilta Suomea. Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Ota yhteyttä VÄLITÄ! -tukeen p. 045 279 8090(Linkki aloittaa puhelun) .

VÄLITÄ! Seksuaaliväkivaltatyö (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Suvanto ry

Neuvontaa, keskusteluapua ja vertaistuellisia ryhmiä ikääntyneille väkivallan ja kaltoinkohtelun eri osapuolille ja heidän läheisilleen. Suvantolinja 0800 06776(Linkki aloittaa puhelun) .

Suvanto ry (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Helsingin seurakuntien perheneuvonta

Ammatillista apua parisuhteen ongelmissa ja elämän kriisitilanteissa.

Helsingin seurakuntien perheneuvonta(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Apua ympäri vuorokauden

Nollalinja

Nollalinja on valtakunnallinen, anonyymi ja maksuton auttava puhelinpalvelu lähisuhdeväkivaltaa ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa kokeneille, heidän läheisilleen ja ammattilaisille. Palveluun voi soittaa anonyymisti: omaa nimeään ei tarvitse kertoa eikä puheluun vastaava päivystäjä näe soittajan numeroa. Puhelu ei näy myöskään puhelinlaskun erittelyssä.Ajantasaiset chatin aukioloajat löytyvät nettisivuilta. Nollalinja palvelee suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi sekä tulkkauspalvelun välityksellä myös seuraavilla kielillä: arabia, dari, espanja, farsi, somali, sorani, thai, ukraina ja venäjä. Tulkkauspalvelu on käytössä ympäri vuorokauden. Nollalinjan puhelinpalvelu on auki 24/7 vuoden jokaisen päivänä numerossa  080 005 005 (Linkki aloittaa puhelun)(Linkki aloittaa puhelun)

Nollalinja (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Mieli ry:n kriisipuhelin ja Kriisichat 

Kriisipuhelimeen voi soittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti. Kriisipuhelin päivystää myös ruotsiksi ja englanniksi. MIELI ry:n Kriisipuhelin päivystää numerossa  09 2525 0111 (Linkki aloittaa puhelun)(Linkki aloittaa puhelun)  suomen kielellä 24/7. 

Mieli ry:n kriisipuhelin 24/7 (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Seri-tukikeskus

Naistenklinikan Seri-tukikeskus on seksuaaliväkivaltaa kohdanneiden tukiyksikkö yli 16-vuotiaille sukupuolesta riippumatta. Kyse on matalan kynnyksen palvelusta, johon voit hakeutua itse, omaisten kanssa tai viranomaisen ohjaamana kuukauden sisällä tapahtuneesta. Voit soittaa päivystyspuhelimeen ympäri vuorokauden, myös viikonloppuisin.  Seri-tukikeskus päivystää numerossa 040 701 8446(Linkki aloittaa puhelun) .

Seri-tukikeskus (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Turvakodit 

Sophie Mannerheimin turvakoti

Sophie Mannerheimin turvakoti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton Helsingin yhdistyksen ylläpitämä ympärivuorokautinen, kodinomainen paikka, missä väkivaltaa tai sen uhkaa kokenut henkilö saa suojan väkivallalta ja apua väkivallan loppumiseksi. Turvakotipalvelut ovat saatavilla asuinpaikasta riippumatta, asiakkaille maksuttomia, tarjolla perheille ja yksittäisille asiakkaille, iästä ja sukupuolesta riippumatta ja tarvittaessa käytettävissä myös nimettömänä. Ota yhteyttä Sophie Mannerheimin turvakotiin puhelimitse p. 0400 600 107(Linkki aloittaa puhelun) .

Sophie Mannerheimin turvakoti (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Turvakodit Hertta, Tilkka ja Pellas

Pääkaupungin turvakoti ry:n turvakodit Hertta, Tilkka ja Pellas tarjoavat välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta sukupuolesta tai iästä riippumatta. Turvakodissa väkivaltaa kokenut pääsee keskustelemaan kahdenkeskisesti väkivaltatyöhön erikoistuneen työntekijän kanssa. Turvakodin jälkeiseen vaiheeseen on mahdollista saada tukea Asumisyksikkö Kilpolan tuetun asumisen palvelussa.   

Pääkaupungin turvakoti ry(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Nuorten turvatalot ∣ Suomen Punainen risti

Nuorten turvatalot tarjoavat kriisimajoitusta ja keskusteluapua 12–29-vuotiaille nuorille, nuorille aikuisille ja heidän läheisilleen. Nuori tai nuoren läheinen saavat Nuorten turvatalolta tukea arjen sujumiseen, perheen ristiriitoihin tai muihin pulmiin. Apua saa nopeasti ja maksutta. Voit ottaa yhteyttä Nuorten turvataloille puhelimitse, WhatsAppilla tai sähköpostitse. Yhteydenottoihin vastataan arkisin 24/7. Kriisimajoitus on auki joka päivä klo 17–10.  Ota yhteyttä Nuorten turvataloon puhelimitse p. 09 622 4322(Linkki aloittaa puhelun) .

Punainen risti, turvatalo (linkki vie ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Turvakoti Mona

Monika-naiset ry:n Turvakoti Mona tarjoaa kriisiapua ja turvallista asumista usealla palvelukielellä Suomen ainoassa salaisessa osoitteessa sijaitsevassa, vain naisille ja lapsille tarkoitetussa turvakodissa.

Turvakotiin voit soittaa ja hakeutua kaikkialta Suomesta, jos kotona tai lähiyhteisössä on vaarallista olla väkivallan takia. Palvelut ovat maksuttomia.

Palvelukielet: albania, arabia, bulgaria, dari, englanti, espanja, farsi, italia, korea, ruotsi, saksa, somali, suomi, turkki ja venäjä. Mahdollisuus saada myös tulkkausapua.

Ota yhteyttä Turvakoti Monaan p. 045 6396 274(Linkki aloittaa puhelun)  (24/7).

Turvakoti Mona (Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Vertaistuki

Tyttöjen talo

Loisto Setlementti ry:n tukea ja toimintaa 10–28-vuotiaille tytöille ja naisille sukupuolen moninaisuus ja itsemäärittelyoikeus huomioiden. Vahvistamme nuorten osallisuutta yhteisössä ja yhteiskunnassa.

Tyttöjen talo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Poikien talo

Loisto Setlementti ry:n tukea ja toimintaa 10–28-vuotiaille pojille, miehille ja poikana olemista pohtiville.

Poikien talo(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Väkivaltatyön avopalvelut

Pääkaupungin turvakoti ry:n yksilö-, pari- ja perhetapaamisia lähisuhdeväkivallan uhreille, tekijöille, heidän lapsilleen ja läheisilleen. Ota yhteyttä p. 050 301 0748(Linkki aloittaa puhelun) . Voit ottaa yhteyttä myös chatin kautta.

Pääkaupungin turvakoti(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Turvaverkko Helsinki

Mannerheimin lastensuojeluliiton yksilöllistä tukea ja ammatillisesti ohjattua vertaisryhmätoimintaa perhe- tai lähisuhdeväkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneille aikuisille, lapsille, perheille ja pariskunnille. Ota yhteyttä p. 040 645 3622(Linkki aloittaa puhelun) .

Turvaverkko Helsinki(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)

Tunnistatko väkivallan?

Tunnistatko itseesi kohdistuvan väkivallan?

Kyse voi olla väkivallasta, jos

  • et voi olla oma itsesi kotona.
  • joku saa sinut tuntemaan itsesi arvottomaksi.
  • sinua pelottaa kotona, koulussa tai kavereiden kanssa.
  • sinusta ei pidetä huolta.
  • kehosi koskemattomuutta on loukattu.

Tukea ja apua on saatavilla. 

Tunnistatko lähisuhdeväkivallan piirteitä omassa käytöksessäsi?

Tukea ja apua on saatavilla jos

  • huudat, raivoat tai rikot tavaroita.
  • vähättelet, uhkaat tai kiristät läheistäsi.
  • kontrolloit läheisesi toimintaa, rahankäyttöä tai ihmissuhteita.
  • olet kovakourainen läheistäsi kohtaan.
  • toimit seksuaalisesti vastoin toisen tahtoa.

Tämän sivun löydät myös osoitteilla hel.fi/apuavakivaltaan ja hel.fi/apuaväkivaltaan .