Helsingin kaupungin tukiperheet ovat vapaaehtoisia perheitä, joilla on aikaa, halua ja kykyä toimia tuen tarpeessa olevan lapsen ja perheen tukena. Tukiperheenä voi toimia pariskunta tai yksinelävä, lapsiperhe tai lapseton perhe. Tukiperheessä lapsi saa luotettavia ja turvallisia ihmissuhteita. Tukiperheeltä ei vaadita erityistä osaamista, yhdessäolo ja tavallinen arki riittää.
Tukiperheet valmennetaan toimintaan. Maksuttomaan valmennukseen osallistuminen ei vielä sido toimintaan. Valmennuksen aikana on mahdollisuus pohtia, onko tukiperhetoiminta itselle sopiva vapaaehtoistoiminnan muoto. Perheen soveltuvuus tehtävään tarkistetaan ja arvioidaan valmennusprosessin aikana. Valmennuksen sisällöstä ja seuraavan valmennuksen ajankohdasta saat tietoa tukiperhetoiminnan työntekijöiltä.
Tukiperhepalvelu on tarkoitettu erityisen tuen tarpeessa tai lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille. Tukiperhe on apuna tilanteissa, joissa perheen omat voimavarat ovat vähissä eikä perheellä ole omaa läheisverkostoa tukena. Lapsen ollessa tukiperheessä vanhemmalla on mahdollisuus levätä ja kerätä voimavaroja arkeen. Tyypillisesti lapsi viettää tukiperheessä yhden viikonlopun kuukaudessa. Tuettavat lapset ovat useimmiten 2–13-vuotiaita.
Usein kysyttyjä kysymyksiä tukiperhetoiminnasta
Jokaiselle lapselle etsitään hänen omia tarpeitaan parhaiten vastaava tukiperhe. Tukiperheen ja lapsen yhteensovittamisessa otetaan huomioon myös tukiperheen omat toiveet ja valmiudet. Tutustumisen jälkeen lapsi viettää tukiperheessä tavallisesti yhden viikonlopun kuukaudessa. Tukiperheissä tehdään viikonloppuisin ihan tavallisia asioita, esimerkiksi ulkoillaan, leikitään tai tehdään ruokaa yhdessä, lapsen toiveet huomioiden.
Tukisuhteet ovat määräaikaisia ja niiden jatkumista arvioidaan vuosittain.
Tukiperheellä ei tarvitse olla sosiaali- tai terveysalan koulutusta tai muuta erityisosaamista. Tukiperheeltä edellytetään vakaata elämäntilannetta ja voimavaroja olla tukena tuen tarpeessa olevalle lapselle ja hänen perheelleen, kykyä luoda turvallinen suhde lapseen, avarakatseisuutta, yhteistyökykyä ja halua sitoutua toimintaan. Tukiperheen tarjoaman kasvuympäristön tulee olla lapsiystävällinen.
Perheen soveltuvuus tehtävään tarkistetaan ja arvioidaan valmennusprosessin aikana. Ennen toiminnan aloittamista perheestä pyydetään perheen asuinkunnan sosiaalitoimen lausunto ja perheessä asuvien täysi-ikäisten tulee esittää rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelyä varten.
Tukiperhetoiminnan aloittamisen esteitä ovat akuutti, toistuva tai pitkäaikainen lastensuojelun tai perhesosiaalityön asiakkuus tai akuutti päihde- tai mielenterveysongelma perheessä. Myös meneillään oleva kriisi omassa elämässä (esim. uupuminen, avioero, äskettäinen työttömäksi jääminen, taloudelliset ongelmat, lähiomaisen vakava sairaudentila jne.) tai vakava sairaus perheessä voi estää sillä hetkellä tukiperheenä toimimisen. Rikollinen elämäntapa on este tukiperhetoiminnalle.
Tukiperhevalmennukseen kuuluu tukiperhehakemuksen täyttämisen lisäksi yksi perhekohtainen tapaaminen tulevan tukiperheen kotona ja kolme ryhmävalmennuskertaa. Ryhmävalmennus toteutetaan arki-iltoina klo 16.30–19.
Tukiperhetoimintaa organisoi ja tukiperheitä tukevat sosiaalialan ammattilaiset. Tukiperheille maksetaan hoitopalkkiota ja kulukorvausta tukiviikonlopuista. Vuonna 2025 hoitopalkkio on 51,10 €/päivä/lapsi ja kulukorvaus 28,06€/päivä/lapsi. Tukiperheet ovat vakuutettuja ja heille tarjotaan toiminnan aikana lisäkoulutusta ja mahdollisuus vertaistapaamisiin.