Mitä tarkoittaa erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus?
Kaikilla Suomessa asuvilla lapsilla on oikeus saada tukea oppimiseen esiopetuksensa ja koulunkäyntinsä aikana. Tämä tuki on jaettu meillä kolmeen tasoon: yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen.
Erityinen tuki on vahvin tuen taso, jonka lapsi voi saada. Se koostuu erityisopetuksen lisäksi lapsen muusta tarvitsemasta tuesta kuten arjen taitojen harjoittelusta. Jos lapsellasi on vaikea kehitysvamma, vakava sairaus tai kehityksessä viivettä, voit huoltajana hakea lapsellesi erityisen tuen päätöstä esiopetuksen tai perusopetuksen järjestäjältä. Opetuksen järjestäjä tekee erityisen tuen päätöksen kuullen siinä aina sinua ja lastasi.
Erityisen tuen päätöksen yhteydessä voidaan päättää myös pidennetystä oppivelvollisuudesta. Pidennetyn oppivelvollisuuden tarkoituksena on vahvistaa lapsesi valmiuksia selvitä opiskelustaan perusopetuksessa mahdollisimman hyvin.
Pidennetty oppivelvollisuus voidaan järjestää kolmella eri tavalla:
- Lapsi voi aloittaa kaksivuotisen esiopetuksen sinä vuonna, kun hän täyttää viisi vuotta. Tämän jälkeen hän siirtyy perusopetuksen pariin, mikä sisältää 9 vuosiluokkaa.
- Lapsi voi aloittaa yksivuotisen esiopetuksen sinä vuonna, kun hän täyttää kuusi vuotta. Tämän jälkeen hän siirtyy perusopetuksen pariin, mikä sisältää 9 vuosiluokkaa.
- Lapsi voi aloittaa kaksivuotisen esiopetuksen sinä vuonna, kun hän täyttää kuusi vuotta. Tämän jälkeen hän siirtyy perusopetuksen pariin, mikä sisältää 9 vuosiluokkaa.
Lue lisää esiopetuksen liittyvästä erityisestä tuesta ja pidennetystä oppivelvollisuudesta (s.33-34)
Esiopetus
Esiopetuksen tavoitteena on antaa lapselle valmiuksia ja taitoja, jotka tukevat lapsen siirtymistä perusopetukseen. Esiopetusta voidaan järjestää päiväkodissa, koulussa tai muussa soveltuvassa paikassa.
Esiopetus alkaa useimmilla lapsilla 6-vuotiaana ja kestää vuoden verran. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan lapsen esiopetus voi kestää myös kaksi vuotta, ja esiopetus voidaan aloittaa joko 5- tai 6-vuotiaana. Jos koet lapsesi hyötyvän pidennetystä oppivelvollisuudesta, sinun tulee lapsen huoltajana hakea sitä hyvissä ajoin.
Lue lisää pidennetystä oppivelvollisuudesta ja sen hakemisesta
Koulunkäynnin aloittaminen
Perusopetus kattaa vuosiluokat 1–9 ja on maksutonta. Valtaosalla lapsista perusopetus käynnistyy sen vuoden syksyllä, jolloin lapsi täyttää 7 vuotta.
Sinun on lapsen huoltajana mahdollisuus anoa lapsellesi lupa aloittaa perusopetus vuotta tavallista myöhemmin. Tällöin lapsesi esiopetus kestää kaksi vuotta ja perusopetus alkaa sen vuoden syksyllä, jolloin lapsesi täyttää 8 vuotta.
Lue lisää poikkeavasta koulunkäynnin aloittamisesta
Lähikoulut ja erityiskoulut
Meillä Helsingissä mahdollisimman moni oppilas saa tarvitsemansa tuen omassa lähikoulussaan. Jokaisen oppilaan tarpeet ovat yksilöllisiä, joten tuen muotojakin on erilaisia. Oppilaalla on esimerkiksi oikeus saada maksutta sellaiset apuvälineet ja tulkitsemis- ja avustajapalvelut, joita hän tarvitsee osallistuakseen opetukseen.
Jos lapsi ei saa tarvittavaa tukea omassa lähikoulussaan, hän voi saada paikan erityiskoulusta. Helsingissä on 5 erityiskoulua. Järjestämme myös sairaalaopetusta sekä suomeksi että ruotsiksi.
Helsingistä löytyy myös yksityisiä kouluja, jotka tarjoavat opetusta erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Tutustu Marjatta-kouluun(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Tutustu Valteri-kouluun(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Matkat esiopetukseen ja kouluun
Kun tietyt ehdot täyttyvät, oppilas voi saada matkoja varten koululaisen matkakortin (HSL).
Jos lapsesi ei suoriudu itsenäisesti matkoistaan esiopetukseen ja kouluun, hän saa koulukuljetuksen. Erityiskuljetus toteutetaan yleensä ryhmäkuljetuksena. Myös henkilökohtainen kuljetus on mahdollinen, mikäli sen tarpeesta on lääkärinlausunto.
Lue lisää koulumatkojen järjestämisestä
Aamu- ja iltapäivätoiminta
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tarkoituksena on tarjota lapsellesi virikkeellistä ja turvallista toimintaa ennen koulupäivää ja sen jälkeen.
Tutustu kaupungin aamupäivätoimintaan
Tutustu kaupungin iltapäivätoimintaan
Järjestämme kehitysvammaisten ja autististen lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä lomatoimintaa myös erityishuolto-ohjelmaan (EHO) kirjattuna toimintana.