Tutustu ajankohtaissisältöjen, eli uutisten ja artikkelien, sisältöohjeisiin. Niissä on vakiintuneita käytäntöjä, jotka voivat poiketa muista Hel.fin sisällöistä.
Tekstisisällöt
- Pääotsikko voi olla pidempi kuin muualla hel.fissä suositellaan, mutta älä silti jaarittele. Pyri sijoittamaan olennaiset sanat otsikon alkuun helpottamaan silmäilyä. Tämä on erityisen tärkeää hakukonelistauksissa, jotka leikkaavat pitkät otsikot. Otsikoissa ei käytetä huutomerkkiä. Jos otsikossa on kaksi lausetta, erota ne ajatusviivalla.
- Väliotsikot rytmittävät sisältöä. Väliotsikkojen otsikkotaso on yleensä 2.
- Lyhenteet kirjoitetaan leipätekstissä auki: klo -> kello, mm. -> muun muassa, esim. -> esimerkiksi
- Ajanilmauksia arvioidaan löydettävyyden kannalta:
- Vuosiluku on joskus hyvä mainita hakukoneoptimoinnin kannalta, esimerkiksi jos on kyse vuosittain toistuvasta aiheesta.
- Päivämäärissä ei käytetä vuosilukua ja kuukausi kirjoitetaan auki: kokous järjestetään 5.12.2023 -> kokous järjestetään 5. joulukuuta.
- Lihavointia käytetään henkilön nimessä, kun se mainitaan leipätekstissä ensimmäistä kertaa (vaikka nimi olisi ollut jo ingressissä). Alleviivausta tai kursiivia ei käytetä ajankohtaissisällöissä.
- Luetteloita voi käyttää helpottamaan silmäilyä.
- Sitaateissa käytetään ajatusviivaa, ei sitaattimerkkejä eikä lyhyttä yhdysviivaa (suomi ja ruotsi, englantiversiossa sitaattimerkit)
- Numeroina esitettävät luvut:
- Täsmälliset tasaluvut, esim. Hanke sai 200 000 euron määrärahan.
- Yleisohjeena on kirjoittaa luvut yhdestä kymmeneen sanoina, mutta nekin voidaan kirjoittaa numeroina keskinäisessä vertailussa, esim. Lue lisää raportin sivuilta 4 ja 5.
- Sivunumerot, viikkonumerot jne.
- Kieliversiot:
- Otsikoiden ei tarvitse olla täysin samanlaisia kielten välillä
- Jos muokkaat uutista, muista muokata myös kieliversioita
Äänensävy ajankohtaissisällöissä
- Ajankohtaissisällöissä noudatetaan Hel.fin äänensävyä soveltuvin osin. Kirjoita esimerkiksi selkeää ja raikasta kieltä myös ajankohtaissisällöissä ja vältä passiivia.
- Ajankohtaissisällöissä ei kuitenkaan aina käytetä yhtä puhuttelevaa ja kehottavaa kieltä kuin muualla Hel.fissä.
Vakioilmaukset
Otsikko uutisen lopussa oleville linkeille:
- Lisää aiheesta (tätä tarjotaan oletuksena kaikilla kielillä)
- Om du vill veta mer
- Explore the topic
Kuvat
- Käytä valokuvista jpg-muotoa. Drupal saa tehtyä jpg-kuvista pienikokoisimpia eli nopeammin latautuvia kuin png-kuvista.
- Ainoastaan grafiikka laitetaan png-muodossa.
- Ajankohtaissivujen kuvat ovat 3:2-vaakakuvia. Jos kuvan mittasuhteet eivät ole 3:2, Drupal rajaa sen siihen.
- Kuvien minimileveys on 1920 px. 3:2-suhteessa olevan kuvan suositusmitat ovat siten 1920 x 1280 px.
- Aineistopankin JPG-1 kuvissa leveys on aina 1920 px, joten ne soveltuvat suoraan käytettäviksi. Niiden kuvasuhde ei kuitenkaan aina ole 3:2, joten niiden korkeus voi vaihdella. Huomioi silloin, että Drupal voi rajata kuvan 3:2-kuvasuhteeseen.
- Kuvateksteillä on hyvä huomioarvo, joten panosta niihin. Huom! Artikkelin hero-kansikuvan kuvalla ei ole kuvatekstiä.
Lue lisää
Ajankohtaissisältöjen käsikirja (ppt, vaatii kaupungin tunnukset)(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun)
Tutustu ajankohtaisten konsepti tarkemmin esimerkiksi sisältötyyppeihin.
Tutustu laajemmin Hel.fin sisältökäytäntöjen ohjeisiin.
Lue lisää Hel.fin äänensävystä ja katso esimerkkejä.