”Työskentelen tällä hetkellä Malmin päihdepoliklinikalla toimintaterapeuttina. Valmistuin toimintaterapeutiksi vuonna 1991 ja siitä lähtien olen työskennellyt sosiaali- ja terveysalalla. Helsingin kaupungilla työskentelin jo ennen opiskeluaikaa sekä sen aikana. Olen erikoistunut psykiatriseen toimintaterapiaan, mutta vuosien varrella ammatti on tullut laajalti tutuksi. Päädyin työkierron kautta psykiatrian kentälle ja sieltä siirryin päihdepalveluihin. Sitä ennen työskentelin vuosia Helsingin sairaaloissa päivystyksessä sekä akuutti- ja kuntoutusosastoilla toimintaterapeuttina. Sairaalassa toimintaterapeutille kuului runsaasti erilaisia tehtäviä. Ehdin myös pari vuotta toimia nykyisen Metropolia-ammattikorkeakoulun toimintaterapian lehtorina. Lisäksi olen ollut mukana tutkimushankkeissa, toiminut ammattiliiton työryhmässä sekä kouluttajana erilaisissa järjestöissä. Tämä työ on minulle kutsumusta ja haluan kaikilta osin edistää ammattiamme Suomessa: kouluttamalla, kehittämällä, lisäämällä tunnettavuutta sekä tietysti tekemällä itse työtä.
Opin koko ajan asiakkailta enemmän heidän elämästään ja kulttuuristaan. Se on tämän työn suola. Olemme koko ajan erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, ja on mahdotonta ennakoida, miten toinen käyttäytyy tai mitä hän sanoo. Tässä työssä ollaan koko ajan läsnä.
Toimintaterapeutti auttaa arjessa
Toimintaterapeutin arki on hyvin käytännönläheistä työtä. Normaalina työpäivänä pysähdyn yhdessä asiakkaan kanssa miettimään, kuinka arki sujuu, kuinka tyytyväisiä he ovat, miten he pärjäävät kotona ja kodin ulkopuolella, mistä heidän päivänsä ja viikkonsa koostuvat, estääkö jokin heitä toimimasta niin kuin he haluaisivat. Tärkeää on tuoda asiakkaan ääni ja arki näkyväksi, ja sillä on suuri merkitys, kun tarjoamme palveluita esim. päihdepoliklinikalta. Toimintaterapeutteina tutkin asiakkaan toiminnallisuutta, voimavaroja ja toipumisen pääomaa.
Opin koko ajan asiakkailta enemmän heidän elämästään ja kulttuuristaan. Se on tämän työn suola. Olemme koko ajan erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä, ja on mahdotonta ennakoida, miten toinen käyttäytyy tai mitä hän sanoo. Tässä työssä ollaan koko ajan läsnä.
Työn kannalta on tärkeää, että pystymme verkostona toimimaan yhdessä asiakkaan kanssa. Toimivan yhteistyön eteen onkin tehtävä paljon töitä, mutta kun se toimii, on lopputulos jotain äärimmäisen hienoa.
Olen Malmin päihdepoliklinikalla ainoa oman ammattini edustaja ja saan suunnitella työni ja tehdä päätökset itsenäisesti. Työyhteisömme täällä Malmilla on äärimmäisen tärkeä, ja olenkin itse vain osa asiakkaiden hoitoverkostoa. Poliklinikalla työskentelee muun muassa lähihoitajia, sairaanhoitajia, lääkäri, psykologi, sosiaaliohjaajia, sosiaaliterapeutteja, sosiaalityöntekijöitä ja aikuissosiaalityöntekijä sekä myös kokemusasiantuntijoita. Työn kannalta on tärkeää, että pystymme verkostona toimimaan yhdessä asiakkaan kanssa. Yhteistyön eteen onkin tehtävä paljon töitä, mutta kun se toimii, on lopputulos jotain äärimmäisen hienoa.
Malmin päihdepoliklinikalla on töissä noin 30 ihmistä ja vain yksi toimintaterapeutti, mikä on volyymiltaan aika pientä. Toimintaterapeuttikollegani työskentelevät muilla poliklinikoilla ja kaupungin sosiaali- ja terveystoimipisteissä. Monialaisuus on toki tärkeä asia, mutta toimintaterapeuteille olisi töitä enemmänkin, jos olisi ihmisiä tekemässä. Sama periaate, jonka kerron asiakkaalle, pätee myös työyhteisössä: me toimintaterapeutit laitamme vähän toisenlaiset rillit päähän, jotta toinen osapuoli saa hyvän kokonaiskuvan. Meillä on ihan mahtava tiimi, jonka jäsenistä jokainen tuo tähän työyhteisöön oman lisänsä.
Nykypäivänä on paljon ulkoapäin tulleita muuttujia, esimerkiksi koronaa, uusi potilastietojärjestelmä, huolta esimerkiksi palkkojen suhteen ja tietotekniikankin osaamisessa täytyy venyä aika pitkälle. Sellainen kuormittaa ja varmaan aika moni itseni mukaan lukien on väsynyt. Olisi ihanaa, jos nyt olisi hetki aikaa hengähtää, ihan vaan olla ja tehdä työtämme ilman että tarvitsisi opetella uutta. Kaikkihan me olemme tulleet tänne tekemään sitä perustyötä.
Uramallista uutta osaamista
Työnantajana kaupunki on kuitenkin erittäin turvallinen. Meillä on vakuutukset, työterveyshoito sekä mahdollisuuksia jatkokoulutukseen. Pääsinkin mukaan Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan Uramalli-ohjelmaan, jonka tavoitteena on kasvattaa asiantuntijuuttamme omalla alallamme. Motivaationani osallistumiseen oli tehdä toimintaterapia tunnetummaksi ja sanoittaa työnkuvaa kollegoille, työyhteisölle, esihenkilölle sekä myös itselleni. Lisäksi pidin itselleni blogia, jolloin kaikki tehty työ tuli itselle näkyväksi. Osana Uramalli-ohjelmaa kirjoitin auki toimintaterapian työnkuvaa ja nykyään tutkimukseni toimii osana perehdytysmateriaalia uudelle henkilöstölle ja opiskelijoille. Tutkimukseni toi minulle myös mahdollisuuden osallistua Uramallin lisäoptioon vuoden ajaksi. Se mahdollisti minulle tilaisuuden laajentaa näkökulmaa yleisemmin päihdepoliklinikan ja kaupungin päihdepalveluiden toimintaan, tarkemmin psykososiaaliseen kuntoutukseen.
Uramalli toi vaihtelua arkeen. Toimintaterapeutin työ on hyvin käytännönläheistä: kuljemme asiakkaiden, potilaiden ja kuntoutujien rinnalla, mutta välillä kiinnostumme myös tutkimaan.
Uramalli on vaikuttanut paljon työhöni. Ensimmäiseksi nostaisin entistä paremman verkostoitumisen. Lisäksi ohjelman aikana sain lisäkoulutusta, josta jäi aina jotain hyvää käteen. Esimerkiksi puheviestinnän koulutus paransi valmiuksia kertoa omasta työstäni ja viedä asioita eteenpäin. Lisäksi koen, että projektityötaitoni paranivat. Oli myös hienoa huomata, että aikaa osaamisen parantamiseen on oikeasti käytettäväksi esihenkilön luvalla. Mahdollistaakseen osallistumiseni ohjelmaan esihenkilöni palkkasi sijaisen hoitamaan osaa tehtävistäni, eivätkä työt kasaantuneet itselleni tai kollegoille.
Uramallia olisi mahdollista kehittää vielä pidemmälle. Olisin kaivannut mentorointitukea aikaisemmilta osallistujilta ja enemmän kokemuksia siitä, miten ohjelmassa kannattaa toimia. Loppujen lopuksi Uramallin aika on lyhyt kehitystyöhön. Jokaisella toimintaterapeutiksi valmistuvalla on hyvä peruskoulutus, ja toivoisin, että meitäkin rohkeasti pyydettäisiin mukaan erilaisiin työryhmiin tarjoamaan näkökulmaa ja tuomaan kehitystyön osaksi normaalia työtä.
Uramalli toi vaihtelua arkeen. Toimintaterapeutin työ on hyvin käytännönläheistä. Kuljemme asiakkaiden, potilaiden ja kuntoutujien rinnalla, mutta välillä kiinnostumme myös tutkimaan. Suomalaista tutkimusta alalla on aika vähän. Meillä on pieni ammattikunta, mutta pyrimme kovasti tuomaan työtämme näkyväksi. Tämä työ ei nimittäin pelkästään papereilla tai puheilla näyttäydy. Vasta kun meitä on enemmän, voimme vaikuttaa ihmisten arkeen, ja sitä kautta tulemme tutummiksi.
Uramalli oli hieno mahdollisuus olla kärpäsenä katossa, pysähtyä tutkimaan omaa työskentelyä ja työyhteisön työtä ja tuottaa lisää tietoa ja taitoa esimerkiksi kouluttamalla. Uramallin optiovuosi, jonka aikana olen koonnut kirjalliseen muotoon kaikki ryhmätoiminnat päihdepoliklinikoilla, on lisännyt omaa ymmärrystäni ja tietouttani siitä, millaista palvelua tarjoamme. En olisi saanut tällaista tietomäärää, ellen olisi pysähtynyt, haastatellut ihmisiä ja pyytänyt heitä kertomaan omasta työstään ja kokemuksistaan minulle. Tieto on yhdessä tuotettua ja olen tosi iloinen, että työyhteisöni on ollut tässä mukana ja auttanut osaltaan. Ei tätä yksin olisi voinut tehdä.”
